NHL tarjoaa vuosittain sadoille miehille uskomattomia mahdollisuuksia osallistua maailman parhaan liigan toimintaan monissa eri rooleissa. Yksi tärkeimmistä näistä on ehdottomasti seuran päävalmentaja, joka on pitkälti vastuussa koko joukkueen menestyksestä.

Kuitenkin siinä samalla missä NHL tarjoaa miehille loistavia mahdollisuuksia, on heillä aina olemassa myös uhka. Etenkin päävalmentajien osalta, sillä jos joukkue ei menesty odotetunlaisesti, odottaa heitä mitä luultavimmin potkut.

Voitaneen olla varmoja siis siitä, että päävalmentajien potkuja nähdään myös tulevalla kaudella. Tässä kolme nimeä, joita odottaa mitä luultavimmin kauden ensimmäiset potkut.

Jared Bednar, Colorado Avalanche

Bednar joutui viime kaudella todella vaikeaan paikkaan, sillä seuran entinen päävalmentaja Patrick Roy ilmoitti vasta aivan kauden alla irtisanoutuvansa tehtävästä.

Täten Bednar iskettiin hankalaan tilanteeseen, sillä aikaa kauteen valmistautumiseen oli todella rajallinen määrä. Kaiken lisäksi Avalanchen kokoonpanon laatu ei päätä huimannut. Tämä näkyi myös tulostaululla, sillä Avalanche keräsi kauden aikana vain 48 pistettä.

Suoritus oli NHL:n palkkakatto-aikakauden ylivoimaisesti surkein, mutta tästä ei käynyt syyttäminen Bernardia.

Nyt hänellä on takanaan joukkueen peräsimessä kuitenkin jo kokonainen kausi ja ehjä kesä. Jos Avalanche aloittaa kauden surkeasti, voitaneen olla varmoja, että GM Joe Sakic osoittaa miehelle ovea.

Paul Maurice, Winnipeg Jets

Jetsin kokoonpano oli jo viime kaudella kaukana heikosta, mutta tästäkin huolimatta se alisuoritti sesongin aikana pahasti. Toki tämän syyksi voisi laittaa heikon maalivahtipelaamisen, mutta ensi kaudella tulosta on tultava.

Se nimittäin hankki kesän markkinoilta riveihinsä maalivahti Steve Masonin, joten ainakin paperilla veräjänvartijat ovat ensi kaudella vahvempia.

Jetsin hyökkäyksestä löytyvät tällä hetkellä muun muassa Mark Scheifele, Blake Wheeler, Bryan Little, Nikolaj Ehlers sekä suomalaistähti Patrik Laine. Puolustuksessa tahkoavat muun muassa Dustin Byfuglien, Tyler Myers, Toby Enstrom sekä Jacob Trouba.

Varaa epäonnistumiseen ei siis enää ole. Muutoin Maurice joutaa työttömien valmentajien pitkälle listalle.

Bill Peters, Carolina Hurricanes

Hurricanes on saanut suorittaa kaikessa rauhassa jälleenrakennustaan, mutta ensimmäistä kertaa vuosikausiin seuralta on lupa odottaa tulosta. Hurricanes ei ole edennyt pudotuspeleihin viimeiseen kahdeksaan kauteen, mutta nyt edessä pitäisi olla paluu kevään tosipeleihin.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että Petersin johtaman ryhmän olisi alettava napsimaan voittoja tasaiseen tahtiin. Joukkue oli jo viime kaudella lähellä pudotuspelejä loppukauden loistavan rynnistyksensä ansiosta, mutta tämä jäi lopulta pelkäksi haaveeksi.

Täten Teuvo Teräväisen ja Sebastian Ahon on näytettävä ensi kaudella parastaan, mikäli nuorukaiset haluavat jatkaa Petersin palveluksessa myös jatkossa.

NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.