Hyökkääjä Zack Kassian varattiin kesän 2009 draftin 13. pelaajana, joten häntä kohtaan oli tuolloin suuret odotukset.

Buffalo Sabres kauppasi hänet kuitenkin jo hänen ensimmäisellä NHL-kaudellaan, 2011-12, Vancouver Canucksiin, missä hän vietti vuodet 2012-15. Hänen uransa Länsi-Kanadassa meni kuitenkin NHL:n ja AHL:n välillä pomppimiseen.

Lopulta selvisi, että Kassian on kamppaillut jo pitkään alkoholiongelman kanssa, mikä vaikutti suuresti hänen otteisiinsa. Kovaa pelaava hyökkääjä joutuikin etsimään kesällä 2015 uuden seuran, mikä löytyi lopulta Edmontonista.

Lopulta hän onnistui selättämään ongelmansa ja mies nousi menneellä kaudella Oilersin vakituiseen kokoonpanoon. Hänestä kasvoikin seuralle oiva profiilipelaaja, sillä hän iski 79 runkosarjaotteluun seitsemän maalia ja yhteensä 24 tehopistettä.

Nyt Kassian on halunnut kiittää nettisivuston haastettelussa Oilersin GM:nä toimivaa Peter Chiarellia miehen kenties viimeisestä NHL-mahdollisuudestaan.

– Tätä ei olisi tapahtunut ilman Peter Chiarellia, joka antoi minulle uuden mahdollisuuden, Kassian kertoi avoimesti OilersNation.com:n Jason Gregorille.

Kassianin viime kauden otteet palkittiin lopulta kolmen vuoden mittaisella jatkosopimuksella, joka on kokonaisarvoltaan 5,85 miljoonaa dollaria. Pahvin cap hit on siis 1,95 miljoonaa dollaria.

– Kerroin hänelle jokainen päivä, että aion todistaa hänen tehneen oikean päätöksen ja tällä hetkellä minä olen uuden jatkosopimuksen kanssa. Minun on toki yhä jatkettava itselleni todistelua. Se ei lopu mihinkään, vaikka minulla on uusi sopimus. Minun on jatkettava työn tekoa ja näytettävä ihmisille, että olen ansainnut sen.

NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.