Ratkaisupelien erikoismiehenä tunnetuksi tullut Justin Williams on tottunut NHL-urallaan pokkaamaan jääkiekkomaailman arvokkaimpia pystejä.

35-vuotias konkarihyökkääjä ei ole turhaan saanut lempinimeä Mr. Game Seven turhaan. Hän on nimittäin pelannut NHL-urallaan kahdeksan Game Seveniä, voittanut niistä seitsemän ja tehnyt näissä peleissä uskomattomat tehot 7+7=14.

Kyseiset tilastot olivatkin vielä ennen päättyneen kauden pudotuspelejä melkoisen mielenkiintoisessa muodossa, kun Game Sevenejä oli tilillä seitsemän, voittoja seitsemän, maaleja seitsemän ja syöttöpisteitä seitsemän. Upea putki katkesi kuitenkin Pittsburgh Penguinsin käsittelyssä.

Ensi kaudella Williams tekee paluun Carolina Hurricanesiin, jossa hän oli voittamassa sekä henkilökohtaisella tasolla että koko seuran osalta historian ensimmäistä Stanley Cupia. Hän nimittäin allekirjoitti raleighilaisseuran kanssa kaksivuotisen ja yhteisarvoltaan 9 miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen.

Itse asiassa kokenut laituri onkin parhaillaan muuttopuuhissa, kuten hänen Twitter-tilinsä kautta käy ilmi ja muuttokuorma, jota hän on kasannut, ei voisi juuri vaikuttavampi näky olla.

Justin Williams

@JustinWilliams
Moving is the worst but some things will get their own box

Williams kiroaa muuttopuuhia ”pahimmaksi asiaksi, mitä on olemassa” ja samaan hengenvetoon toteaa tiettyjen esineiden saavan täysin omat laatikkonsa. Tällä hän viittaa Conn Smythe Trophyyn (pudotuspelien MVP), jonka hän voitti keväällä 2014, kopioon Stanley Cup -pystistä sekä hopeiseen mailaan, joka ojennetaan NHL-pelaajille 1 000 pelatun runkosarjaottelun jälkeen.

Kokenut kanadalaispeluri tuokin ensi kaudeksi nuoreen Hurricanes-miehistöön melkoisen määrän voittamisen kulttuuria, sillä kolmen Stanley Cupin lisäksi hän on voittanut myös kaksi MM-kultaa.

Williams taitaa edelleen myös maalinteon jalon taidon sekä tehtailee pisteitä: päättyneellä kaudella hän teki 80 runkosarjaotteluun tehot 24+24=48 sekä 13 pudotuspeliotteluun pisteet 3+6.

Kokonaisuudessaan Williams on pelannut NHL-urallaan 1 080 runkosarjaottelua ja tehnyt niissä tehopisteet 273+409=682. Pudotuspeleissä hänet on nähty 140 kertaa ja niissä hän on merkkauttanut taululle lukemat 36+58=94.

NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.