Kun tähtipuolustaja Kevin Shattenkirk teki heinäkuun alussa sopimuksen New York Rangersin kanssa, tarkoitti se samalla sitä, että hän siirtyi kolmanteen joukkueeseensa viimeisen viiden kuukauden aikana.

Hänet nimittäin kaupattiin kesken viime kauden St. Louis Bluesista Washington Capitalsiin, jossa hän ei kuitenkaan onnistunut nousemaan odotetulle tasolle.

Kokonaisuudessaan Shattenkirkin kausi oli kuitenkin tehollisesti menestys. Hän pelasi sesongin aikana 80 runkosarjaotteluun 13 maalia ja yhteensä 56 tehopistettä, mikä on erinomainen lukema puolustajalle.

Hänestä oli kiinnostuneita useat seurat, mutta lopulta Shattenkirk päätyi tekemään vain neljän vuoden mittaisen sopimuksen newyorkilaisseuran kanssa. Hän tienaa toki ensimmäiseltä kahdelta kaudelta yhteensä 16 miljoonaa dollaria (bonusten kanssa), kun yhteensä sopimuksen pelkät palkat ovat kaiken kaikkiaan 26,6 miljoonaa dollaria.

Hän siis tinki melkoisesti sopimusvuosistaan, sillä monet huhut kertoivat hänen olevan pitkän pahvin perässä. Kotikaupungin seurassa pelaaminen houkutteli kuitenkin liikaa.

– Tämä on melko uskomatonta. Olen mielestäni etuoikeutettu saadessani pelata NHL:ssä joka päivä. En ota sitä itsestäänselvyytenä, mutta nyt kun saan kaiken lisäksi pelata suosikkijoukkueessani, se tuntuu todella hyvältä, Shattenkirk kertoi reporttereille eilen The Scoren mukaan.

– Kasvoin ja seurasin suosikkijoukkuettani New Yorkissa, ja sitä, miten hyvin heitä kohdeltiin fanien toimesta. Kaikki se suorituspaine ja tiukat hetket, pystyt todella suoriutumaan niistä New Yorkissa ja se on minulle jotakin sellaista, mitä en voi kokea muualla.

Shattenkirk uskoo myös vakaasti, että hän pystyy taistelemaan Rangersissa seuraavan neljän vuoden ajan Stanley Cupin mestaruudesta. Hänen mukaansa New Yorkissa osataan kasata jokainen vuosi joukkue, joka on jollakin tapaa yksi suosikeista.

– Tuntuu siltä, että jokainen vuosi Rangers tekee oikeat liikkeet ja tekee itsestään yhden suosikin mestariksi. Tämä huomioonottaen on vaikea kuvailla, että täällä olisi jokin ikkuna mestaruuteen, koska niin tapahtuu jokainen vuosi.

NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.