San Jose Sharksin suomalaishyökkääjä Joonas Donskoille viime kausi oli äärimmäisen hankala, mutta luottoa häneen löytyy johtoportaan osalta edelleen.

Nykyisin 25-vuotias laituri vakuutti NHL-debyyttikaudellaan kaikki osaamisellaan, kun hän teki 76 runkosarjaotteluun upeasti tehot 11+25=36 ja 24 pudotuspeliotteluun pisteet 6+6=12.

Hänen upeaa tulokaskauttaan kuvasti myös erinomaisesti se, ettei hän käynyt pelaamassa otteluakaan AHL:n puolella, vaan hän hyppäsi suoraan kotoisesta Liigasta maailman kovimpaan kiekkosarjaan.

NHL:ssä puhutaan usein toisen vuoden kirouksesta ja ainakin Donskoin kohdalla se tuntui pitävän kutinsa. Suomalaispelurilla oli koko kauden ajan vaikeuksia konkretisoida vahvat otteensa pisteiksi, ja kun tehoja ei alkanut syntyä missään vaiheessa, puristava ote mailasta voimistui entisestään.

Donskoilla ei ollut myöskään onnea matkassa terveystilanteensa osalta, vaan hän kärsi enemmän tai vähemmän koko kauden ajan erilaisista ongelmista. Lopulta hän pelasikin 15 ottelua vähemmän kuin ensimmäisellä kaudellaan ja tehopistelukema oli runkosarjan päätteeksi vain 6+11=17.

Usko suomalaisen kykyihin ei kuitenkaan horjunut San Josen suunnalla missään vaiheessa ja siitä osoituksena toimiikin kaksivuotinen jatkosopimus, jonka hän sai kauden päätteeksi. Myös vuosipalkka nousi mukavasti, sillä hän tienaa kahdesta seuraavasta kaudesta yhteensä 3,8 miljoonaa dollaria.

Donskoilta odotetaankin ensi kauden osalta todella paljon, etenkin, kun Patrick Marleau päätti vaihtaa tänä kesänä maisemaa ja siirtyi Toronto Maple Leafsin paitaan. CSN:n toimittaja Kevin Kurz näkeekin, että Donskoi tullaan tulevalla kaudella istuttamaan kakkosketjuun yhdessä tähtisentteri Logan Couturen ja huippulupaavan Timo Meierin kanssa.

Luvassa on siis, mikäli ennusmerkit pitävät paikkansa, todella kova näyttöpaikka ja samalla se tarjoaa Donskoille mahdollisuuden osoittaa, että mennyt kausi oli nimenomaan vain yksi huti menestyksekkäällä tiellä.

NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.