New York Islanders ilmoitti perjantaina solmineensa suomalaismaalivahti Christopher Gibsonin kanssa yksivuotisen ja kaksisuuntaisen sopimuksen, jonka arvo on 650 000 dollaria NHL:n ja 70 000 dollaria AHL:n puolella.

24-vuotias Espoon Bluesin kasvatti teki NHL-debyyttinsä Islanders-paidassa kaudella 2015-16, jolloin hän vahti joukkueen maalia neljässä ottelussa. Ensimmäisen voittoon päättyneen ottelun Gibson pelasi huhtikuussa 2016 Washington Capitalsia vastaan. Tuolla voitolla Islanders varmisti pääsyn pudotuspeleihin.

Viime kausi oli loukkaantumisten siivittämä. Karkkilasta lähtöisin oleva veräjänvartija aloitti vain kuudessa ottelussa AHL-seura Bridgeport Sound Tigersin paidassa. Jokainen ottelu päättyi voittoon Gibsonin torjuessa kiekkoja 91.2% tarkkuudella.

Islanders hankki Gibsonin syksyllä 2015 Toronto Maple Leafsista vaihdossa Michael Grabneriin. Gibson on alunperin Los Angeles Kingsin toisen kierroksen varaus vuodelta 2011.

Ennen ammattilaisuraa 186-senttinen ja 85-kiloinen maalivahti pelasi neljä kautta Chicoutimi Sagueneensin paidassa QMJHL:ssä vuosina 2009-13. Kaudella 2010-11 hänet valittiin All-Star-joukkueeseen Gibsonin torjuntaprosentin (92.0) ollessa koko liigan paras.

Koska kyseessä on kaksisuuntainen sopimus ja Islandersilla on kaksi yksisuuntaisella sopimuksella pelaavaa maalivahtia (Thomas Greiss ja Jaroslav Halak), on karkkilalaisen suuntana näillä näkymin AHL ja Bridgeport Sound Tigers.

On kuitenkin mahdollista, että jo viime kaudella farmiin tiputettu Halak ei tule tälläkään kaudella pärjäämään ylhäällä ja tällöin olisi Gibsonin mahdollisuus loistaa.

NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.