Jussi Jokinen koki tänä kesänä melkoisen yllätyksen, kun uutta suuntaa hakeva Florida Panthers päätti ostaa suomalaiskonkarin ulos sopimuksestaan.

Panthersin ratkaisu tuli lähes täysin puskista, sillä vaikka Jokisen viime kausi olikin heikko, oli sille olemassa monta järkevää syytä. Ensinnäkin floridalaisseura joutui valtavan loukkaantumissuman kohteeksi ja sen seurauksena kalajokinen ”joutui” kantamaan vastuuta ykkösketjussa.

Tämä johti siihen, että suomalaishyökkääjän tilastot lähtivät sukeltamaan ja vasta Aleksander Barkovin sekä Jonathan Huberdeau’n paluun myötä hän alkoi elpyä vanhalle tasolleen.

Syykin tähän oli selvä – Jokinen oli kahdella aiemmalla Panthers-kaudellaan tehnyt erinomaiset tehot juuri joukkueensa kakkosketjussa, kun vastassa ei ollut illasta toiseen ne kaikki vastustajan ykköskorin kaverit.

34-vuotiaan Jokisen osalta edellä mainittua kuvasikin kaikkein parhaiten tehopistemäärät: hän teki loka-joulukuun aikana 28 runkosarjaotteluun ainoastaan tehot 3+5, kun taas kauden jälkimmäisen puolikkaan aikana hänen pistesaldonsa 41 otteluun oli 8+12=20.

Panthers kuitenkin päätti lähteä muuttamaan joukkuettaan nopeammaksi ja tästä syystä Jokinen, joka oli tehnyt kahden edellisen runkosarjan aikana 162 otteluun tehopisteet 26+78=104, ostettiin ulos kattanut 4 miljoonan dollarin vuosipalkalla vielä tulevan kauden. Sama kohtalo oli myös Jaromir Jagrilla, joka ei saanut seuralta jatkosopimusta.

Nyt Jokinen on kuitenkin löytänyt itselleen uuden työnantajan ja hän pääsee välittömästi jopa Stanley Cupista taistelevaan joukkueeseen. Hänen uusi seuransa on nimittäin Edmonton Oilers, joka muuan Connor McDavidin ja Leon Draisaitlin johdolla oli viime pudotuspeleissä vain voiton päässä konferenssifinaaleista.

Jokinen suostui Oilersin kohdalla melkoiseen palkanalennukseen, sillä hänen sopimuksensa on yksivuotinen ja arvoltaan vain 1,1 miljoonaa dollaria. Toki hän tulee nostamaan Panthersista vielä kahden seuraavan kauden aikana yhteensä 2,66 miljoonaa dollaria, joten hänen ensi kauden palkkansa on käytännössä ottaen 2,43 miljoonaa dollaria.

Kokenut suomalainen tunnetaan erittäin monipuolisena hyökkääjänä, joka pystyy pelaamaan ylivoimaa, alivoimaa, ampumaan rankkareita erinomaisella prosentilla ja siinä sivussa kiskaisemaan, oikeassa roolissa, 50 tehopisteen kauden. Kyseessä on siis Oilersin näkökulmasta katsottuna erittäin fiksu hankinta.

NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.