Vancouver Canucks varasi suomalaispuolustaja Olli Juolevin vuoden 2016 NHL:n varaustilaisuuden viidentenä pelaajana.

Juolevi hamusi tosissaan jo viime kaudeksi Canucksin NHL-miehistöön, ja kun komennus kävikin takaisin OHL-seura London Knightsiin, oli pettymys valtava.

Tämä näkyi myös nuoren suomalaisen edesottamuksissa ja tämä näkyi etenkin pistesarakkeessa, sillä runkosarjassa hän teki samaiset 42 tehopistettä kuin edeltävällä kaudellaan ja pudotuspeleissä hän jäi melkoisesti pistemääristään.

Toisaalta samaan aikaan Juolevin pelaaminen oli selkeästi kypsempää, hän pelasi entistä paremmin omassa päässä ja ylipäätään hän nousi todelliseksi johtajaksi joukkueelleen.

Nyt nämä muutokset ovat jatkuneet myös fyysisellä puolella, sillä tullessaan varatuksi, 191-senttinen Juolevi painoi vain 83 kiloa. Vaan ei paina enää.

– GM Jim Benning (Vancouverin GM) kertoi Juolevin painavan tällä hetkellä 200 paunaa (90 kiloa), Sportsnetin toimittaja Dan Murphy paljastaa.

Oma vaikutuksensa on ollut sillä, että Canucksin nuorten lupausten leirillä on mukana muuan suomalainen puolustajalegenda Sami Salo, joka on työskennellyt Juolevin kanssa. Ei siis ole ihme, mikäli varteen on tarttunut lisää lihasmassaa, sillä Salo oli yksi niistä pelaajista, jotka treenasivat kesäisin fysiikkavalmentaja Hannu Rautalan hoteissa.

Salo ja Juolevi ovat keskittyneet ennen kaikkea nuorukaisen laukaukseen ja paljon parempaa opettajaa saa hakea, sillä Salo omasi pelaajauransa aikana yhden NHL-kaukaloiden hurjimmista lämäreistä. Asiasta kertoi Twitterissä toimittaja Rick Dhaliwal, joka oli kuullut asiasta suoraan Juolevin agentilta.

Rick Dhaliwal

@DhaliwalSports
Olli Juolevi's agent tells me that he has lined up Sami Salo to work with Juolevi this summer in Finland to work on his shot. #Canucks

Kuultuaan tästä, lukuisat Canucks-fanit ovatkin repineet pelihousunsa, siis positiivisessa mielessä, sillä 19-vuotias Juolevi nähdään nyt NHL-valmiina pelaajana.

Toimittajan sana:

Totuus suomalaispuolustajan kohdalla onkin se, että OHL:llä ei ole enää juurikaan annettavaa hänelle, vaan seuraavan askeleen tulee olla ehdottomasti pelaaminen NHL:ssä, ja kenties kokemuksen hakeminen farmin puolelta.

Kaikki on kuitenkin Juolevista itsestään kiinni, sillä Benning totesi vapaiden pelaajamarkkinoiden aikaan pitämässään tiedotustilaisuudessa, että suomalaisen nouseminen NHL:ään olisi pelkästään positiivinen juttu, mutta sen varaan kanadalaisseurassa ei vielä lasketa.

Kilpailu Vancouverissa tuleekin olemaan ensi kaudella entistä kiivaampaa, sillä Canucks vahvisti alakertaansa vapaiden pelaajamarkkinoiden kautta Michael Del Zottolla sekä Patrick Wierciochilla.

NHL FREE AGENT FRENZY 2017: Kaikki yhdestä ja samasta paikasta.