Colorado Avalanche teki viime kaudella todella onnistuneen vaihtokaupan Montreal Canadiensin kanssa, minkä voittajasta ei ole toistaiseksi ollut epäselvyyttä.

Tuossa nimenomaisessa vaihtokaupassa denveriläisseuraan siirtyi sveitsiläisnuorukainen Sven Andrighetto, kun taas toiseen suuntaan matkasi lähinnä kovista otteistaan tunnettu Andreas Martinsen.

24-vuotias Andrighetto ehti pelata uudessa seurassaan päättyneen kauden runkosarjassa 19 ottelua ja hän teki niissä erittäin kovat tehot 5+11=16.

Ennen Avalanche-pestiään, sveitsiläishyökkääjä oli päässyt pelaamaan Canadiens-paidassa kolme ja puoli kautta. Niiden aikana hänet nähtiin kanadalaisseuran kokoonpanossa 83 kertaa, tehoin 11+17=28.

Kaiken kaikkiaan kauppa oli siis erinomainen Andrighetton itsensä sekä Avalanchen kannalta: hän sai nimittäin vasta Denverissä todellisen mahdollisuuden pelata kärkiketjuissa, kun hän päätti kautensa muuan Matt Duchenen ja Nathan MacKinnonin rinnalla.

Andrighetton uunituore jatkopahvi on arvoltaan 2,8 miljoonaa dollaria, sen pituus on kaksi vuotta ja kyseessä on yksisuuntainen sopimus.

Muut solmitut jatkosopimukset:

Noel Acciari
Boston Bruins
Hyökkääjä

Pituus: 2 vuotta
Cap hit: 725 000 dollaria
Sopimusmuoto: Yksisuuntainen

Chris Butler
St. Louis Blues
Puolustaja

Pituus: 2 vuotta
Cap hit: Ei tietoa
Sopimusmuoto: Kaksisuuntainen

Cory Conacher
Tampa Bay Lightning
Hyökkääjä

Pituus: 2 vuotta
Cap hit: 650 000 dollaria
Sopimusmuoto: Ensimmäinen vuosi yksisuuntainen, toinen vuosi kaksisuuntainen

Lue lisää täältä…

Mike Condon
Ottawa Senators
Maalivahti

Pituus: 3 vuotta
Cap hit: 2,4 miljoonaa dollaria
Sopimusmuoto: Yksisuuntainen

Lue lisää täältä…

Jacob de la Rose
Montreal Canadiens
Hyökkääjä

Pituus: 1 vuosi
Cap hit: 725 000 dollaria
Sopimusmuoto: Yksisuuntainen

Gabriel Dumont
Tampa Bay Lightning
Hyökkääjä

Pituus: 2 vuotta
Cap hit: 650 000 dollaria
Sopimusmuoto: Ensimmäinen vuosi yksisuuntainen, toinen vuosi kaksisuuntainen

Anton Forsberg
Chicago Blackhawks
Maalivahti

Pituus: 2 vuotta
Cap hit: 750 000 dollaria
Sopimusmuoto: Yksisuuntainen

Brock McGinn
Carolina Hurricanes
Hyökkääjä

Pituus: 2 vuotta
Cap hit: 887 500 dollaria
Sopimusmuoto: Yksisuuntainen

Lue lisää täältä…

Ville Pokka
Chicago Blackhawks
Puolustaja

Pituus: 1 vuosi
Cap hit: 650 000 dollaria
Sopimusmuoto: Kaksisuuntainen

Lue lisää täältä…

Philip Samuelsson
Carolina Hurricanes
Puolustaja

Pituus: 1 vuosi
Cap hit: 650 000 dollaria
Sopimusmuoto: Kaksisuuntainen

Brendan Smith
New York Rangers
Puolustaja

Pituus: 4 vuotta
Cap hit: 4,35 miljoonaa dollaria
Sopimusmuoto: Yksisuuntainen

Lue lisää täältä…

Brian Lashoff
Detroit Red Wings
Puolustaja

Pituus: 2 vuotta
Cap hit: 650 000 dollaria
Sopimusmuoto: Kaksisuuntainen

Lue lisää täältä…

Dylan McIlrath
Detroit Red Wings
Puolustaja

Pituus: 2 vuotta
Cap hit: 650 000 dollaria
Sopimusmuoto: Kaksisuuntainen

Lue lisää täältä…