Viikonlopun NHL Draft oli suomalaisittain todellinen menestys, sillä jo pelkästään ensimmäisellä kierroksella varattiin jopa kuusi kotimaista pelaajaa.

Myös toisella kierroksella suomalaisia meni mukavaan tahtiin, itse asiassa samaiset kuusi pelaajaa. Yksi heistä oli puolustaja Eemeli Räsänen, joka huudettiin lavalle Toronto Maple Leafsin toimesta vuorolla 59.

Nyt Räsänen on avannut itsestään pelaajana The Athleticin kiekkotoimittaja James Mirtlelle. Räsäsen mukaan häntä voisi verrata Buffalo Sabresin suomalaistähti Rasmus Ristolaiseen, joka iski viime kaudella 79 runkosarjaottelun aikana kuusi maalia ja yhteensä 45 tehopistettä.

Kaksimetrinen Räsänen kertoi Mirtlelle myös sen, että hänen on kehitettävä luisteluaan. 18-vuotiaalla suomalaisella on tähän kuitenkin hyvin aikaa, sillä hänen pelinsä tulevat jatkumaan suurella varmuudella OHL-seura Kingston Frontenacsin riveissä.

Mirtle avasi Twitter-tilillään myös sen, että Räsänen on todella itsevarma pelaaja. Suomalainen oli nimittäin tokaissut toimittajalle, että hän pystyisi pelaamaan NHL:ssä jo vuoden tai kahden päästä.