NHL:ään varattiin tämän kesän varaustilaisuudessa kaksi suomalaispuolustajaa, Miro Heiskanen ja Juuso Välimäki, ennen kuin lavalle kuulutettiin ensimmäinen suomalaishyökkääjä.

Tuo kyseinen hyökkääjä oli Kristian Vesalainen, joka varattiin numerolla 24 Winnipeg Jetsiin, jossa hän liittyy muun muassa Patrik Laineen joukkuekaveriksi.

Tässä NHL Suomen näkemys Vesalaisesta:

”Kun pelaajaa verrataan kykyjenetsijän toimesta Jaromir Jagriin, se kertoo vähintäänkin huikeasta potentiaalista. Ja sitä Kristian Vesalaiselta toden totta löytyy. Hän saattaa vielä ailahdella otteluiden välillä – jopa niiden sisällä – mutta mikäli kehityskäyrät menevät oikeaan suuntaan, saatetaan Vesalainen tulla muistamaan yhtenä tämän Draftin ryöstöistä.

Vesalainen on siis äärimmäisen hyvä suojaamaan kiekkoa ja pelivälineen riistäminen häneltä näyttää ajoittain mahdottomalta, kiitos hänen fyysisen preesensinsä. Nuoren HIFK-kasvatin päihittäminen laitojen lähellä tai maalin edustalla onkin lähes mahdotonta, ja hän on todellinen voimahyökkääjä, joka on myös tunnollinen omaan päähän pelattaessa.

Vaikka Vesalaiselta löytyy kokoa, se ei näy negatiivisesti hänen liikkumisessaan. Ennen kaikkea ratkaisut hyökkäysalueella ovat nopeita ja hän kykenee tempopeliin. Kaiken edellä mainitun lisäksi hän omaa nopean ja painavan laukauksen sekä erinomaiset kädet.”

-Marko Ollonqvist