New York Rangersin ykkössentteri Derek Stepanin nimi on liikkunut viime aikoina tiiviisti siirtohuhuissa, siinä, missä myös Antti Raannan.

Kaksikosta Raannan uskottiin päätyvän Vegas Golden Knightsiin laajennusdraftin kautta, kun Rangers jätti hänet odotetusti suojaamatta. Sen sijaan GM George McPhee teki varsin erikoisen valinnan, kun hän draftasi Manhattanilta Oscar Lindbergin.

Monet ovatkin pitäneet tätä päätöstä täysin älyttömänä.

Raannan lähtö New Yorkista on kuitenkin edelleen mahdollista. Esimerkiksi Winnipeg Jets ja ykkösvahtinsa Mike Smithin kaupannut Arizona Coyotes etsivät edelleen uutta ykkösvahtia, eikä maalivahtimarkkinoilla ole enää samaan malliin valinnanvaraa, kuin vielä viime kuussa oli.

Itse asiassa juuri Coyotesin nuori GM John Chayka saattaakin olla vetämässä melkoisen kanin hatustaan, sillä sekä Raantaa että Rangersin ykkössentteri Derek Stepania ollaan viemässä aavikolle. Tällä hetkellä Pohjois-Amerikan suunnalta nimittäin putoilee tasaiseen tahtiin tietoja siitä, että Arizonassa ollaan todella aktiivisesti hakemassa isompia siirtoja.

Mikäli kaksikko liikkuisi yhdessä samaan suuntaan, olisi kyseessä massiivinen vaihtokauppa. Molempien vaihtoarvo on korkea, joten Coyotesin olisi pulitettava melkoinen määrä vaihtokappaleita Rangersin suuntaan.

Kun Coyotesin miehistöä katsoo, todennäköisesti ne liikkuvat palaset olisivat lähinnä prospekteja ja varausvuoroja.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Rangersissa oltaisiin käynnistelemässä täydellistä remonttia, vaan yksinkertaisesti joukkueella on seuran sisältä korvaaja Stepanille ja puolestaan kakkosvahti löytyisi varmasti vapailta pelaajamarkkinoilta, joskaan ei välttämättä samaa tasoa oleva kaveri kuin Raanta.

28-vuotias Raanta on toiminut koko NHL-uransa ajan kakkosvahtina, mutta nyt hän olisi eittämättä valmis testaamaan ykkösen saappaita, kuten viime kausi Rangersissa osoitti.

Stepan puolestaan on vakiintunut korkealle tasolle, mutta hän ei ole Mika Zibanejadin ja Kevin Hayesin nousun myötä enää millään muotoa korvaamaton kaveri manhattanilaisseuralle.