San Jose Sharksissa puhaltavat ensi kaudella muutoksen tuulet. Seuran pitkäaikaisista pelaajista nimittäin sekä Patrick Marleausta että Joe Thorntonista tulee heinäkuun ensimmäisenä päivänä rajoittamattomia vapaita pelaajia.

Sharks-GM Doug Wilsonin mukaan 37-vuotiaiden hyökkääjien kanssa. Voi kuitenkin käydä niin, ettei kumpikaan palaa ensi kaudella San Josén paitaan.

– Neuvottelut riippuvat paljon palkkakaton luvuista. Tietenkin on myös muita tärkeitä sopimuksia, joista minun täytyy pitää kiinni. Olemme keskustelleet sekä Marleaun että Thorntonin kanssa, Wilson kommentoi NHL.comille.

Sharksin avainpelaajista maalivahti Martin Jonesin ja puolustaja Marc-Edouard Vlasicin sopimukset päättyvät tähän kauteen. He ovat myös Wilsonin prioriteettilistan kärjessä.

– Olemme edistyneet hieman niissä. Työtä on kuitenkin tehtävänä.

Marleau on edustanut Sharksia jo kahden vuosikymmenen ajan. Myös Thornton on kuulunut hyökkäysrunkoon jo 12 kauden ajan. Kaksikosta kumpikin on ylittänyt koko NHL-urallaan 1000 pisteen maineikkaan rajapyykin.

GM Wilsonin mukaan kuitenkin vaikeitakin päätöksiä on joskus tehtävä. Tässä tapauksessa sillä voidaan tarkoittaa jopa molempien lähtöä.

– Teemme mitä tahansa, arvostuksemme heitä kohtaan ei katoa mihinkään. Koitamme selvittää tätä palkkakaton alla. Olemme olleet onnekkaita, että meillä on ollut tällä tasolla näin hyviä pelaajia. Mitä tulee päätöksiin, meidän on tehtävä ne tämän seuran hyväksi palkkakaton mukaisesti, Wilson perusteli.