Nashvllle Predators pääsi ainakin jollain tasolla mukaan peliin, kun se onnistui käyttämään keskimmäisen erän ylivoimatilanteista toisen hyödykseen.

Predatorsin kavennusmaali syntyi aikaan 28:21, joukkueen pelatessa ylivoimalla. Kiekko pelattiin puolustaja Ryan Ellisille ja tämä kiskaisi kiekon ensimmäistä kertaa Matt Murrayn selän taakse, ellei sitten PK Subbanin paitsiona hylättyä maalia lasketa mukaan.

Pete Blackburn

@PeteBlackburn
Ryan Ellis gets the Predators on the board. Great screen by Arvidsson

Näin ollen tilanne kaventui Predatorsin näkökulmasta lukemiin 1-3, ja kuten paikan päällä oleva Viasat-selostaja Antti Mäkinen kertoi, Ellisin maali syntyi juuri siltä paikalta, josta hän oli harjoitellut laukausta noin 50 kertaa ennen ottelun alkua.

Kahden pienen ajan sisään tulleen Penguins-jäähyn, sekä niiden seurauksena syntyneen kavennusmaalin seurauksena, kotijoukkueella oli vaikeuksia päästä otteluun mukaan.

Tämä näkyi ennen kaikkea myös laukaustilastossa: Predators vei täysin käsittämättömällä tavalla maalia kohti ammutut kudit nimiinsä lukemin 10-0.

Pekka Rinteen osalta kaiken ”kruunasi” se, että häneltä vietiin myös avauserästä jälkikäteen vielä yksi torjunta pois. Näin ollen hänen torjuntamääränsä on kahden pelatun erän jälkeen seitsemän, joskin joissain tilastoissa niitä näyttäisi edelleen olevan kahdeksan, kun taas Murraylle torjuntoja toisessa päässä on kertynyt 20.

Keskimmäisen erän viimeiset minuutit Penguins keskittyi vain puolustamaan ja täten pitämään kahden maalin johtoasemansa päätöserään lähdettäessä. Siinä se myös onnistui, vaikka vieraat saivatkin yhä enenevissä määrin maalintekopaikkoja.