NHL-seurat maksavat nykypäivänä pelaajilleen tähtitieteellisiä palkkasummia, mutta menot pelaajiston osalta eivät suinkaan jää siihen.

Yksi suurimmista menoeristä on pelaajien varusteiden hankkiminen. Esimerkiksi yksi maila maksaa 185 dollaria ja keskiarvollisesti yhdellä pelaajalla menee kauden aikana 60-125 tikkua.

Kun tuosta aletaan laskea yhteissummaa, pelkästään yhden pelaajan mailoihin menee Las Vegas Sunin mukaan kauden aikana parhaimmillaan, tai oikeastaan pahimmillaan, 23 125 dollaria.

– Ennen oli pala puuta ja niiden olisi pitänyt käyttäytyä jokaisen pelaajan haluamalla tavalla, mutta nykyisin mailat valmistetaan hiilikuidusta ja hiilikuitukomposiitista, yli 1 000 NHL-ottelun ajan huoltopäällikkönä toiminut Chris Davidson-Adams, joka nykyisin hoitaa kyseistä tehtävää Vegas Golden Knightsissa, ynnäilee.

– Ne (nykymailat) reagoivat juuri siten, kuin pelaaja haluaa, koska ne ovat täysin kustomoitavissa, oli sitten kyse lavan käyrästä, varren joustavuudesta tai monesta muusta ominaisuudesta, jotka insinöörit ovat saaneet käyttäytymään kuin kilpa-auton.

Luistimet maksavat puolestaan noin 700 dollaria parilta ja ne ovat niin ikään täysin kustomoitavissa.

– Mailat ja luistimet ovat kaikkein tärkeimmät pelaajien varusteista. Näillä kavereilla on oltava täysi kontrolli, koska nämä asiat voittavat mestaruuksia – luistimet ja mailat. Jos et pysty luistella tai laukoa, et pysty tehdä mitään.

”Viimeinen asia, jonka haluan tapahtuvan”

Dallas Starsissa ja San Jose Sharksissa samaisessa työtehtävässä toimineella Davidson-Adamsilla onkin melkoinen savotta jokaisena pelipäivänä, sillä hänen täytyy esimerkiksi teroittaa jokaisen pelaajan luistimet ja nimenomaan tietyllä tavalla. Ylipäätään Davidson-Adams haluaakin, että pelaajilla on mahdollisimman hyvä olla kaukalossa.

– Yhä useammat valmentajat vaativat pelaajiaan blokkaamaan laukauksia ja viimeinen asia, jonka haluan tapahtuvan, on se, että pelaajat tuntisivat olonsa epämukaviksi varusteissaan.

– Me haluamme pelaajien menevän kaukaloon ja laittavan kroppansa likoon, joten emme halua heidän tuntevan, että he tulevat saamaan kipeää tai loukkaantumaan.

Kun sitten katsotaan mailojen ja luistinten jälkeen tulevia muita varusteita, pelkästään niihin menee pelaajaa kohden 21 000 dollaria. Maalivahdit ovat puolestaan vielä kalliimpia varustettavia, sillä heihin menee kaudessa noin 36 000 dollaria.

Vaikka varusteiden hinnat ovatkin huimia, ja ne suojaavat pelaajia monessa suhteessa paremmin kuin koskaan, loukkaantumisilta ei voida välttyä. Davidson-Adamsin kaltaisten henkilöiden tehtävänä onkin pitää huoli siitä, että loukkaantumisia tapahtuu mahdollisimman vähän.

– Aivan kuten missä tahansa, vahinkoja tapahtuu ja kiekot löytävät tiensä paikkoihin, joissa ei ole suojia. Pelaajaa on siis mahdoton suojata täydellisesti, ellei heitä sitten kääritä kuplamuoviin.

NHL-fanin koti: KAIKKI PLEIJAREISTA.