NHL-maalivahtien tasoa mitattaessa monet käyttävät päällimmäisinä tilastoina torjuntaprosenttia sekä päästettyjen maalien keskiarvoa.

Luonnollisesti voittotilasto on se yksittäinen fakta, joka maalivahtien kohdalla on kaikkein merkityksellisin seurojen näkökulmasta. Voittaminen ei ole kuitenkaan aina mahdollista ja näissä tapauksissa henkilökohtaiset torjuntatilastot paljastavat kaikkein eniten.

New Jersey Devilsin Cory Schneiderin kohdalla se voittaminen on vaikeaa, sillä esimerkiksi päättyneellä kaudella pirupaitainen joukkue oli yksi NHL:n heikoimmista ja itse asiassa Devilsiä ei olla nähty pudotuspeleissä sitten kevään 2012 Stanley Cup -finaalien.

Schneider on pelannut Devilsissä nyt neljä kautta, joten newarkilaisseurassa pudotuspelit ovat hänelle vieras käsite. Seuran tulevaisuus toki näyttää jokseenkin valoisalta, mutta tässä kohtaa se tulevaisuus tarkoittaa sanoja ”parin vuoden päästä”.

Kaikesta huolimatta Schneider on ollut yksi NHL:n eliittivahdeista jo vuosikausien ajan ja ainoastaan seuran heikko menestys on pitänyt yhdysvaltalaisen niin sanotusti tutkan alla.

Edellä mainitusta syystä moni ei tiedäkään, että Schneiderin koko uran torjuntaprosentti 92,20 on NHL:n historian kolmanneksi kovin. Edellä ovat ainoastaan Tuukka Rask ja Dominik Hasek, joten taakse jäävät nykyvahdeista niin Carey Pricen, Braden Holtbyn kuin myös Henrik Lundqvistin kaltaiset nimet.

Päästettyjen maalien keskiarvolla mitattuna hänen lukemansa 2.28 on puolestaan kaikkien aikojen 14:nneksi kovin noteeraus ja tänä päivänä NHL:ssä torjuvista maalivahdeista edellä ovat vain Rask sekä Jonathan Quick.

Olisiko nyt oikea aika myydä?

Koska New Jersey Devilsin GM:nä toimiva Ray Shero vasta rakentaa sitä parempaa tulevaisuutta, saattaisi tämä todella olla se oikea ajankohta laittaa Cory Schneider niin sanotusti lihoiksi.

Kyse on ennen kaikkea siitä, että Devils tarvitsee tällä hetkellä paljon enemmän niitä tulevaisuuden palasia kuin hyvän maalivahdin tähän hetkeen. Schneider onkin jo 31-vuotias ja siinä kohtaa, kun pirupaitojen sopii odottaa olevan parhaimmillaan, hänen ikä liikkunee siinä 35 vuoden tuntumassa.

Tämä edellä mainittu onkin satavarmasti ainoa syy sille, miksi Shero suostuu ylipäätään edes puhumaan sellaisesta skenaariosta, jossa Schneider saattaisi vaihtaa maisemaa.

– Olen istunut alas Coryn kanssa. Hän haluaa olla ja me haluamme hänen olevan täällä. Se on suunnitelma, Shero paalutti The Recordin toimittajalle Andrew Grossille.

– Mutta yksi puhelu saattaa muuttaa kaiken. En kuitenkaan ole aktiivisesti kauppaamassa niitä pelaajia, joita te tarkoitatte.

Niin, eli oikea diili pöytään ja Schneider vaihtaa maisemaa. Devilsin ykkösvahdin, jonka vuositasolta 6 miljoonan dollarin arvoinen sopimus ulottuu kesään 2022 saakka, kauppaaminen on siis kaukana mahdottomasta.

Ei ole siis ihme, että Schneiderin nimi on pyörinyt viime aikoina säännöllisin väliajoin erilaisissa siirtospekulaatioissa.

NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.