Pekka Rinne tunnetaan erittäin rauhallisena kaverina kaukalon ulkopuolella, mutta etenkin kuluva pudotuspelikevät on paljastanut hänestä melkoisen tulisieluisia piirteitä kaukalon puolella.

Kun Anaheim Ducks alkoi ajella härskisti Pekka Rinteen päälle Läntisen konferenssin finaalisarjan puolivälissä, sekä maalinedustalla että maalin takana, suomalaisvahti alkoi kiivastua.

Ihon alle hän ei kuitenkaan päästänyt ketään – ei edes rottamaisesti pelannutta Corey Perryä – mutta hän antoi jokaisen eteensä eksyneen kaverin maistaa omaa lääkettään.

Predatorsin takalinjoilla pelaava ruotsalaispuolustaja Mattias Ekholm kertookin, että Rinne on jäällä todella kilpailuhenkinen kaveri.

– Hän asettaa jalkansa tukevasti alas ja sanoo ”Hei, tämä on minun alueeni ja tässä olen minä”. En siis sanoisi hänen olevan kovinkaan kohtelias vastustajille. Hän on aina todellinen kilpailija ja hän haluaa voittaa aina, Ekholm paaluttaa Associated Pressille.

Yksi asia, joka on erottanut Rinteen näissä pudotuspeleissä muista maalivahdeista, ja siten tuonut melkoisen etulyöntiaseman tennesseeläisjoukkueelle, on ollut hänen hehkutettu mailapelaaminen.

– Et näe kovinkaan monta noin aggressiivista maalivahtia. Hän on lähtenyt maaliltaan, pelannut paljon kiekkoa ja ollut hyvä siinä. Se on ollut ehdottomasti yksi heidän vahvuuksistaan, Anaheim Ducksin kokenut puolustaja Kevin Bieksa ylistää.

Rinteen vahva peliin puuttuminen perustuu ennen kaikkea vahvaan itseluottamukseen, kuten koko hänen tämän kevään vireensä. Predatorsin päävalmentaja Peter Laviolette näkeekin maalivahdin kaikkein tärkeimpänä yksittäisenä pelaajana ja tässä kohtaa kyse on siis Rinteestä.

– Se (itseluottamus) antaa meille paljon erilaisia mahdollisuuksia.

Pelkästään viidennen ottelun avauserässä Ducksia vastaan, minkä Predators vei nimiinsä 3-1-lukemin, Rinne pelasi kiekkoa ulkona maaliltaan peräti kahdeksan kertaa. Ducks-päävalmentaja Randy Carlyle totesikin asiaan liittyen kylmän faktan.

– Et voi antaa hänelle sen kaltaisia tilaisuuksia.

Seuraavaksi Rinteen hurjan vireen, ja upean tavan puuttua peliin, joutuu kokemaan joko Pittsburgh Penguins tai Ottawa Senators. Kyseiset joukkueet ratkaisevat toisen Stanley Cup -finalistin kohtalon ensi yönä pelattavassa Game Sevenissä.

NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.