Kanadan alakerrassa MM-kisojen aikaan paljon huomiota kerännyt 36-vuotias Chris Lee jahtaa tosissaan pelaajauransa ensimmäistä NHL-ottelua.

Kun Kanada marssitti MM-kisoihin todella nimivahvan nipun, joka oli täynnä NHL-pelureita, yksi erottui joukosta: 36-vuotias Chris Lee oli selkeästi joukkueen vanhin pelaaja ja hän oli ainoa tiensä NHL:n ulkopuolelta kisajoukkueeseen selvittänyt pelaaja.

– Lee istui joukkueeseen ja on vaikea uskoa, ettei hän pelaa NHL:ssä, Tampa Bay Lightningin päävalmentajana toimiva ja Kanadaa turnauksessa johtanut Jon Cooper hehkutti MM-kisojen jälkeen Sportsnetille.

KHL:n runkosarjassa 60 runkosarjaotteluun puolustajalle käsittämättömät tehot 14+51=65 iskenyt kokenut kanadalainen, joka loisti myös 18 pudotuspeliottelussa pistein 1+20=21, ei itse asiassa ole koskaan urallaan pelannut NHL:ssä.

Tilanne saattaa kuitenkin muuttua aivan lähitulevaisuudessa, sillä toimittaja Aivis Kalnins kertoo Twitter-tilillään Leen jättäneen Metallurg Magnitogorskin taakseen ja tavoittelevan korkeasta iästään huolimatta vielä kertaalleen NHL-unelmaansa.

KHL-pakkiparista NHL-pakkipariksi?

Leetä on huhuissa viety ainakin Buffalo Sabresiin, sillä hänen pakkiparinaan KHL:ssä pelannut Viktor Antipin on siirtymässä ensi kaudeksi Sabres-paitaan. Kaksikolla on siis valmiiksi toimivat kemiat keskenään, joten on vaikea nähdä, etteikö Sabres olisi ainakin jollain tasolla kiinnostunut Leestä.

Konkaripuolustajan kohdalla kysymysmerkkejä on kuitenkin joissain yhteyksissä aiheuttanut juuri hänen ikänsä sekä puolustuspelaaminen NHL:n pienessä kaukalossa. Sen sijaan hyökkäyspelaamisen osalta ei juuri kysymysmerkkejä ole, kuten hänen KHL-tehonsa osoittavat.

– Hän on loistava luistelija ja todellinen ylivoimaspesialisti. Enkä sano sitä pahalla; joskus se saattaa muodostaa sellaisen kuvan, että kyseessä on kaveri, joka ei pärjää omassa päässä, Kanadan vara-GM:nä kisoissa toiminut Brian Burke kehui konkaripuolustajaa.

– Chris on löytänyt pelinsä myöhemmin, eikä hän ole koskaan luonut NHL-uraa. Hän tuli Eurooppaan ja löysi itsensä pelaajana. Hän on todella fiksu pelaaja ja vahva kiekonkäsittelijä. Kun omaat nuo taidot, ja tuollaisen pääkopan, isolla jäällä ne pääsevät oikeuksiinsa.

Jotain Leen ylivoimataidoista kertookin se, että vaikka hänen vastuunsa MM-jäillä olikin verrattain vähäistä, hän sai NHL:n nimimiehiä vilisseessä joukkueessa reippaasti ylivoimavastuuta, pelaten muun muassa kapteeni Claude Giroux’n kanssa.

Sunnuntaina päättyneissä MM-kisoissa Leelle kirjattiin kaksi tehopistettä ja kaulaan ripustettiin rankkaritappion jälkeen hopeinen mitali.

NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.