Nashville Predatorsin Stanley Cup -unelma saattoi kadota tuhkana tuuleen, kun joukkueen ykkössentteri Ryan Johansen loukkaantui viime ottelussa Anaheim Ducksia vastaan.

Selkeän ykkössentterin puute oli pitkään Predatorsin suurin este menestyksen tiellä. Lopulta seuran GM:nä toimiva David Poile hyödynsi laajaa puolustusrepertuaariaan, kun hän kauppasi Seth Jonesin Columbus Blue Jacketsiin, saaden vastineena takaisin Ryan Johansenin.

Jo viime keväänä Johansen oli erittäin tärkeä palanen joukkueelleen, kun hän teki 14 pelaamaansa pudotuspeliotteluun tehopisteet 4+4, tehotilaston ollessa 0.

Kuluvan pudotuspelikevään aikana 24-vuotias kanadalaissentteri otti kuitenkin selkeän askeleen eteenpäin, sillä 14 pelatun ottelun jälkeen hänellä oli kasassa tehot 3+10. Vielä vaikuttavampi oli hänen tehotilastonsa, joka näyttää lukemaa +12.

Sitten koitti kuitenkin se neljäs ottelu, jossa Predators koki karvaan jatkoerätappion kotonaan. Se ei ollut kuitenkaan mikään kuolinisku seuran menestyshaaveille, mutta sen sijaan Johansen menettäminen saattaa hyvinkin olla sitä.

Johansen nimittäin vietiin suoraan ottelun jälkeen hätäleikkaukseen, jossa hänen reittään operoitiin. Sen seurauksena tennesseeläisseura joutui ilmoittamaan ykkössentterinsä olevan sivussa tositoimista seuraavat 2-3 kuukautta ja näin ollen hänen osaltaan pudotuspelit ovat ohitse.

Samalla hetkellä hajosi Predatorsin hyökkäyspään pelaajien osalta se eittämättä terävin kulmahammas, sillä Johansenin johtama ketju, laidoillaan Filip Forsberg ja Viktor Arvidsson, oli eittämättä joukkueen paras ketju.

Myös kakkossentteri Mike Fisher loukkaantui

Joku voisikin sanoa karman lain käyneen kalliiksi Johansenille, sillä hän päästi Ducksin kokeneen sentterin Ryan Keslerin ihonsa alle ja sen myötä laukoi melko typeriä kommentteja medialle, vetäen Keslerin perheen mukaan puheissaan.

Tokikaan nuoren supertähden pelillisissä otteissa kaksikon välillä voimakkaasti roihunneet liekit eivät näkyneet, sillä kanadalaispeluri ehti ennen loukkaantumistaan tehdä neljään Ducks-otteluun tehot 1+3 ja hänen tehotilastonsa oli +4; itse asiassa hän oli jokaisessa kohtaamisessa plussan puolella, vaikka kahdessa viime pelissä ei tullutkaan tehopisteitä.

Valitettavan loukkaantumisen myötä Predators onkin jälleen tutussa tilanteessa: sillä ei ole ykkössentteriä, eikä sellaista myöskään löydy reservin puolelta.

Jos jotain vaihtoehtoa olisi voinut edes jollain tasolla pohtia, olisi se ollut helmikuussa siirtopyynnön jättänyt Mike Ribeiro. Hän kuitenkin kärsii alkoholiongelmasta ja pohtii parhaillaan pelaajauransa jatkoa, minkä myötä hän ei ole ylipäätään edes joukkueensa käytettävissä.

Ykkössentterin viitta siirtyisikin nykytilanteessa mitä todennäköisimmin kokeneen Mike Fisherin harteille, sillä hän on toiminut joukkueensa kakkossentterinä.

Asia ei ole kuitenkaan näin yksinkertainen, sillä Fisher joutui jättämään viime pelin kesken loukkaantumisen vuoksi ja hänen pelaamisensa seuravassa pelissä on epävarmaa. Eikä Fisheristäkään olisi Johansenin korvaajaksi, sillä hän ei ole tehnyt koko pudotuspelien aikana pistettäkään ja kaiken lisäksi hänen tehotilastonsa Ducks-sarjasta on -3.

Näyttäisikin siltä, että kakkoskentän laidassa hyökännyt Calle Järnkrok tullaan siirtämään sentteriksi ja sen myötä Miikka Salomäki on hyvin lähellä nousta joukkueensa pelaavaan kokoonpanoon, ensimmäistä kertaa tämän kevään pudotuspeleissä.

Ottelusarja on tällä hetkellä tilanteessa 2-2, Anaheim Ducksin ryöstettyä ensimmäisessä ottelussa menettämänsä kotiedun takaisin viime ottelussa. Kalifornialaisnipun sentteriosasto tunnetaankin Ryan Getzlafin, Keslerin ja Antoine Vermetten johdolla yhtenä NHL:n kovimmista, joten tästä hetkestä eteenpäin joukkue on ehdoton ykkössuosikki tässä ottelusarjassa.

NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.