Edmonton Oilers oli eittämättä yksi tämän kevään suurista piristysruiskeista, mutta nyt joukkueen matka pudotuspeleissä on ohi.

Tämä selvisi vasta Anaheim Ducksia vastaan pelatun ottelusarjan seitsemännessä ottelussa, kun ankkalauma oli vahempi lukemin 2-1. Ducksin maalintekijöinä kunnostautuivat Andrew Cogliano sekä Nick Ritchie. Oilersilta sen sijaan osui Drake Caggiula.

Nuori Oilers pelasi ensimmäistä kertaa kevään tosipelejä 11 vuoteen, joten tähänkin heijastaen tämän vuoden pudotuspelit olivat nappisuoritus. Sitä paitsi nyt joukkue on huomattavasti viisaampi tulevaisuutta ajatellen, tai näin ainakin ajattelee seuran supertähti Connor McDavid.

– Se tulee viemään jonkin verran aikaa, että tästä pääsee yli, mutta tänä vuonna oli paljon positiivisia asioita. Meidän ei ainakaan tarvitse vastailla samoihin kysymyksiin enää, mikä on mukavaa, McDavid kertoi komeasti menneestä kaudesta Edmonton Sunille.

– Kun ensi kaudella löydämme itsemme samasta paikasta, tulemme muistamaan tämän hetken, tuntemaan tämän pettymyksen ja ihan vain tiedämme, kuinka syvältä tämä on.

”Uskon tähän ryhmään”

McDavid muistutti mediaa myös siitä, että hyvin harva jaksoi uskoa Oilersin olevan valmiina haastamaan kovassa vireessä oleva Ducks. Se osoitti monien väitteet kuitenkin täysin vääräksi.

– En usko, että moni ihminen antoi meille mahdollisuuksia edetä sarjassa aina seitsemänteen peliin saakka. Me taistelimme kovaa ja otimme valtavan askeleen eteenpäin. Jos olisimme kertoneet teille syyskuussa, että menemme Ducksia vastaan pelattavan ottelusarjan seitsemänteen otteluun, kukaan ei olisi uskonut meitä hetkeäkään.

– Voimme pitää mielestäni päät pystyssä kaikesta tästä. Tämä ei ollut haluamamme lopputulos, mutta minä uskon tähän ryhmään. Me tulemme vielä takaisin.

NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.