Ottawa Senators on edennyt konferenssifinaaleihin ensimmäistä kertaa sitten kauden 2006-07, jolloin se marssi aina Stanley Cup -finaaleihin saakka.

Kanadalaisjoukkue kävi hakemassa New York Rangersin kotiareenana toimivalta Madison Square Gardenilta ratkaisevan 4-2-voiton, joka saattoi ottelusarjan päätökseen. Ottelun suurimmat tähdet olivat tehot 1+1 iskenyt Erik Karlsson ja 37 kertaa torjunut Craig Anderson.

Ottelun avauserä oli isäntien lievää hallintaa, mutta Senators sai siitä huolimatta otteluun erinomaisen alun. Ajassa 4:27 se yllätti Rangers-vahti Henrik Lundqvistin ensimmäistä kertaa, kun Mike Hoffman avasi maalihanat ohjaamalla Erik Karlssonin laukauksen sisään, Clarke MacArthurin toimiessa kakkossyöttäjänä.

Tämän jälkeen sen oli tapettava ensiksi Alexandre Burrowsin kaksiminuuttinen ja lähes heti perään Derick Brassardin 2+2 minuutin jäähy. Tässä onnistuttuaan, kiitos maalivahti Andersonin, momentum kääntyi hetkellisesti vierasjoukkueelle ja ajassa 14:44 Mark Stone iski taululle 2-0-johdon, MacArthurin ollessa tällä kertaa ykkössyöttäjänä.

Rangers sai maalihanansa auki vasta tasaisen toisen erän aikana, kun ex-Senators-peluri Mika Zibanejad kavensi puolittaisesta läpiajosta, Mats Zuccarellon ja Nick Holdenin syötöistä, aikaan 33:32.

Tätä riemua ei kuitenkaan pitkään jatkunut, sillä reippaat kaksi minuuttia myöhemmin koko hyökkäyksen käynnistänyt Karlsson avasi ottelussa maalihanansa, Bobby Ryanin ja maalivahti Andersonin syötöistä.

Päätöserään kahden maalin takaa-ajomatkalta lähtenyt kotijoukkue sai viimeiselle kaksikymppiselle haluamansa alun, kun Chris Kreider kavensi Zibanejadin syötöstä vain 53 sekunnin pelaamisen jälkeen. Maali syntyi jälleen puolittaisesta läpiajosta.

Kavennusmaalin synnyttyä päätöserä oli käytännössä ottaen yhtä päätä. Rangers hallitsi ottelutapahtumia selkeästi, vieden laukaukset nimiinsä peräti 15-5, mutta kerta toisensa jälkeen Anderson toimi viimeisenä muurina Senatorsin alakerrassa.

Lopulta kotijoukkue joutui hakea tasoitusta ilman maalivahtia ja seitsemän sekuntia ennen päätössummeria Jean-Gabriel Pageau naulasi ottelusarjalle viimeisen niitin, johdattaen osumallaan Senatorsin Itäisen konferenssin finaaleihin.

Viimeksi Senators nähtiin näin pitkällä tasan 10 vuotta sitten, kun se eteni aina Stanley Cup -finaaleihin, jossa se kuitenkin hävisi Anaheim Ducksille voitoin 1-4.

Historian havinaa ja tuhkimotarinoita

Kun katsotaan koko Rangersin ja Senatorsin välistä ottelusarjaa, suurin erottava tekijä joukkueiden välillä oli Senators-kapteeni Erik Karlsson. Ruotsalaispuolustaja teki kuuteen kohtaamiseen tehot 2+4, eikä edes kesken sarjan tullut loukkaantuminen, saatika runkosarjan lopulla tulleet kantapään murtumat hidastaneet Karlssonia.

Karlsson onkin jo nyt noussut Senatorsin seurahistorian yhden pudotuspelikevään tehokkaimmaksi puolustajaksi, sillä hänellä on näistä pudotuspeleistä kasassa tehot 2+11, vain 12 pelatun ottelun jälkeen. Edellinen noteraaus oli Wade Reddenin, juuri Stanley Cup -finaalivuodelta, kun hän teki 20 otteluun pisteet 3+7.

Samalla Senatorsin yllätyksellinen pudotuspelikevät pitää sisällään kaksikin erillistä tuhkimotarinaa, siis sen lisäksi, että joukkue on yllättänyt kaikki.

Clarke MacArthurin, joka on kärsinyt viimeiset kaksi vuotta aivotärähdysongelmista, pelaajauran piti olla ohitse. Senators-leiristä sanottiin runkosarjan lopulla, ettei häntä tulla enää näkemään tämän kauden aikana kaukalossa ja ilmoitti samalla hieman epäsuorasti koko uran olevan ohitse.

MacArthur ei kuitenkaan suostunut uskomaan tätä, vaan lähti etsimään eri lääkäreiltä erilaisia lausuntoja tilastaan ja lopulta hän palasi runkosarjan loppupuolella kaukaloon. Ratkaisevassa ottelussa hän sitten syötti joukkueensa kaksi ensimmäistä maalia ja summasi kahteen viimeiseen otteluun tehot 0+4.

Oma lukunsa on puolestaan Craig Anderson. Yhdysvaltalaisvahdin vaimo sairastui jo alkukaudesta syöpään ja tämä lähti luonnollisesti tukemaan puolisoaan. Paluusta ei ollut mitään tietoa, mutta se tapahtui nopeammin, kuin kukaan uskalsi kuvitellakaan, kun tuolloin kakkosvahtina toiminut Andrew Hammond loukkaantui nopeasti.

Kaiken takana oli Andersonin vaimo, joka vielä ollessaan shokissa saamastaan diagnoosista, sanoi miehelleen ”joukkueesi tarvitsee sinua nyt” ja näin ollen mahdollisti paluun kaukaloon.

Senators on siis monella tapaa juhlansa ansainnut ja seuraavaksi se lähtee taistelemaan Stanley Cup -finaalipaikasta joko Washington Capitalsia tai Pittsburgh Penguinsia vastaan.

NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.