Uuden ykkösvahdin perässä ollut Dallas Stars on hankkinut kesken viime runkosarjan Los Angeles Kingsiin siirtyneen Ben Bishopin riveihinsä.

Teksasilaisseura tiedotti hetki sitten hankkineensa pelaajasiirtojen takarajalla Tampa Bay Lightningista Los Angeles Kingsin riveihin siirtyneen Bishopin neuvotteluoikeudet.

– Ben on todistanut olevansa yksi NHL:n eliittivahdeista ja tämä antaa meille mahdollisuuden neuvotella hänen kanssaan ennen vapaiden pelaajamarkkinoiden käynnistymistä, Starsin GM Jim Nill totesi seuran tiedotteessa.

Bishopin sopimus päättyy 1. heinäkuuta ja Starsilla on siihen saakka aikaa neuvotella uusi sopimus NHL:n isokokoisimman maalivahdin kanssa.

30-vuotiaalle yhdysvaltalaisvahdille viime kausi oli hankala. Hänen pelaamisensa Tampa Bayn maalilla oli ailahtelevaa, joskin se johtui isoilta osin salamapaitaisen joukkueen lukuisista loukkaantumisista.

Lopulta hänet kaupattiin Trade Deadlinella Los Angeles Kingsiin, sillä Lightningilla ei ollut varaa kiinnittää kallispalkkaista Bishopia uuteen jatkosopimukseen ja kaiken kukkuraksi Andrei Vasilevskiy oli kasvanut yhdysvaltalaisen taustalla ykkösvahdin mittoihin.

Huolimatta vaikeasta viime kaudesta, Bishop on yksi NHL:n viime vuosien kuumimmista maalivahdeista. Hän on ollut kahdesti ehdokkaana NHL:n parhaaksi maalivahdiksi ja keväällä 2015 hän torjui Lightningin aina Stanley Cup -finaaleihin saakka, loukkaantumisestaan huolimatta.

Bishop on pelannut toistaiseksi NHL-urallaan 270 runkosarjaottelua, joista hän on voittanut 148. Hänen torjuntatilastonsa ovat koko uran ajalta 91,90/2.32 ja ennen Lightningia hän edusti Ottawa Senatorsia.

Bishopin pelaajaoikeuksien hankinta tarkoittaa käytännössä ottaen viimeistä sinettiä suomalaisvahti Antti Niemelle. Starsin on uskottu ostavan joka tapauksessa 33-vuotiaan suomalaisen ulos sopimuksestaan ja nyt se lienee varmaa.

Starsin toinen suomalaisvahti, seurassa jo vuosien ajan pelannut Kari Lehtonen, puolestaan pudonnee automaattisesti teksasilaisseuran nokkimisjärjestyksessä kakkosvahdin asemaan. Mahdollista on myöskin se, että Stars pyrkii hankkiutumaan myös Lehtosesta eroon, mutta se tapahtuisi käytännössä ottaen vain vaihtokaupan kautta, minkä toteuttaminen on haasteellista.

Vaihtokaupassa Bishopin neuvotteluoikeuksista Stars maksoi Kingsille Montreal Canadiensin neljännen kierroksen varausvuoron, joka päätyi teksasilaisten käsiin Jordie Bennin kaupan yhteydessä.