Nykyisin New Jersey Devilsiä edustava Taylor Hall pelasi vuodet 2010-16 Edmonton Oilersissa.

Tuona aikana, mukaan lukien vuoden 2010 varaustilaisuus, jossa hänet huudettiin nimenomaan Draftin ensimmäisenä pelaajana ja juuri Edmontoniin, albertalaisseura pääsi varaamaan peräti neljä kertaa ykkösenä.

Nyt hänellä on takanaan ensimmäinen kausi New Jersey Devilsissä ja kuinkas ollakaan – newarkilaisseura voitti eilen järjestetyn NHL Draft Lotteryn, eli varausvuorojen arvonnan, ja se pääsee varaamaan kesäkuussa järjestettävässä varaustilaisuudessa ensimmäisenä.

Vaikuttaisi siis siltä, että pelasi Taylor Hall sitten missä tahansa, toimii hän melkoisena onnettarena seuralleen tuomalla ykkösvarausvuorot mukanaan. Näin hän totesi humoristisesti myös itse omalla Twitter-tilillään twiittaamalla ”Lisään virallisesti ”NHL:n arvontapallo-spesialistin” jääkiekkoon liittyvään ansioluettelooni.”

Taylor Hall

@hallsy09
Officially adding "NHL lottery ball specialist" to my hockey resume.

Toki se tarkoittaa samaan aikaan myös sitä, että pudotuspelit ovat jääneet haaveeksi. Näin on siis ollut koko Hallin NHL-uran ajan, mikä on nyt kestänyt seitsemän kautta ja 453 runkosarjaottelua.

Hieman surkuhupaisan Hallin tilanteesta tekee myös se, että hänen entinen seuransa Edmonton Oilers selvisi tänä keväänä ensimmäistä kertaa pudotuspeleihin 11 vuoteen.