Pekka Rinne on yksi NHL:n kiistellyimpiä maalivahteja, sillä osa pitää häntä yhtenä maailman parhaista maalivahdeista ja toisille tilastot kertovat jotain muuta.

Jääkiekkoa seuraava kansa voidaan hieman karkealla kaavalla jakaa kahtia: toiset perustavat mielipiteensä puhtaasti näkemäänsä, toiset taas antavat tilastojen puhua puolestaan.

Tämä kahtiajaottelu tulee ehkä kaikkein voimakkaimmin esille suomalaismaalivahti Pekka Rinteen kohdalla. Viime vuosina hänen torjuntatilastonsa ovat olleet laskussa ja moni onkin sanonut häntä täysin ylipalkatuksi maalivahdiksi ja toinen puolisko kansasta on puolestaan kehunut Rinnettä maasta taivaisiin.

Tänä keväänä tuota kahtiajaottelua ei olla kuitenkaan tarvittu, ainakaan toistaiseksi. Kokenut suomalaisvahti torjui nimittäin ensimmäisen kierroksen ottelusarjassa Chicago Blackhawksia vastaan kaksi perättäistä nollapeliä, kun Nashville Predators lähetti yhden suurimmista mestarisuosikeista lauluun suoraan neljässä ottelussa.

Rinne torjui voiton myös St. Louis Bluesia vastaan pelatussa ensimmäisessä ottelussa, joten hän on ollut toistaiseksi tämän pudotuspelikevään aikana voittamaton.

Miksi Rinteen torjuntatilastot eivät vastaa esityksiä?

Totuus Pekka Rinteen kohdalla on se, että hän on eittämättä yksi jääkiekkoilevan maailman parhaista maalivahdeista, yritti sitten kuka tahansa väittää jotain muuta.

Esimerkiksi viime keväänä hän oli lukuisten asiantuntijoiden mielestä ainoa syy sille, että Predators selviytyi pudotuspelien toiselle kierrokselle ja pakotti San Jose Sharksin – tuolloin tulevan Stanley Cup -finalistin – seitsemään otteluun. Samaan aikaan hänen torjuntaprosenttinsa Sharks-sarjassa oli vaatimaton 89,80 ja ylipäätään Rinteen kevän tilastot olivat melko vaatimattomat 90,60/2.63.

Miten siis on mahdollista, että hän pelaa erinomaisesti, mutta samaan aikaan hänen tilastonsa eivät ole kärkitasoa.

Kaikessa yksinkertaisuudessaan, niin kornilta kuin se kuulostaakin, vastaus on tämä: Pekka Rinne on liian hyvä maalivahti, tietyillä osa-alueilla.

Ensinnäkin hänen räpyläkättään pidetään koko NHL:n nopeimpana. Hän on ylipäätään äärimmäisen nopea maalivahti, isosta koostaan huolimatta. Lisäksi Rinteen irtokiekkokontrolli on luokkaa ”uskomaton”; hän ei siis juurikaan jakele ilmaisia namuja vastustajille.

Monien muiden maalivahtien kohdalla heikompi irtokiekkojen kontrollointi tarkoittaa sitä, että heille kertyy niin sanottuja ilmaisia torjuntoja paljon Rinnettä enemmän. Toisin sanoen Rinne jäädyttää tilanteen heti ensimmäisellä torjunnallaan, kun taas muiden maalivahtien kohdalla lähietäisyydeltä patjoihin hakatut kiekot kerryttävät torjuntoja ja sitä kautta nostavat torjuntatilastoja.

Lisäksi Rinteellä on äärimmäisen hyvä mailakäsi ja hän auttaakin sillä roimasti puolustajiaan paineen purkamisessa omassa päässä. Myös tämä on omiaan laskemaan torjuntamääriä, ja ennen kaikkea niiden helppojen torjuntojen osalta. Näin esimerkiksi entinen NHL-maalivahti Jamie McLennan näkee tilanteen.

– Hän on todella hyvä lähtiessään ulos maaliltaan ja pysäyttäessään kiekkoja, minkä kautta hän auttaa puolustajiaan todella paljon, McLennan ylistää suomalaista The Hockey Newsille.

– Onko hänen mailapelaamisensa välillä eräänlainen seikkailu? Ehdottomasti, sillä jokainen kaveri tekee virheitä maalinsa ulkopuolella. Myös kenttäpelaajat ”sähläävät” kiekon kanssa, joten tilanne ei ole yhtään sen erilaisempi maalivahtien kohdalla. Mutta, jos Rinteellä on 20-30 kosketusta kiekkoon ottelun aikana, hän pelaa niistä 90 prosenttia erinomaisesti.

Monet näkevät juuri sen, että Predators päästää vastustajansa todella harvoin parhaalle maalintekosektorille, puolustajien ansiona. Todellisuus on kuitenkin se, että Rinteellä on tässä todella iso osa.

Jääkiekkoraamatun tutkimus: Rinne toiseksi paras maalivahti

Jääkiekkoraamattuna tunnettu The Hockey News järjesti syksyllä, siis ennen kuluvan kauden alkua, kyselyn. Siinä selvitettiin kymmenen jo eläköityneen NHL-maalivahdin näkemys nykyvahtien paremmuusjärjestykseen.

Arvosteluun otettuja osa-alueita oli viisi: pelikäsitys (sijoittuminen, torjuntakulmat ja peliäly ylipäätään), urheilullisuus, kiekonkäsittely, kyky voittaa ratkaisevat ottelut sekä kestävyys.

Rinne sijoittui kestävyyttä lukuun ottamatta, mihin luonnollisena selityksenä toimii hänen loukkaantumisensa, viiden parhaan joukkoon. Urheilullisuudessa hän sijoittui esimerkiksi kakkoseksi, Los Angeles Kingsin ”kumiukoksikin” nimetyn Jonathan Quickin jälkeen ja ylipäätään kokonaistuloksissa eteen kiilasi ainoastaan Montreal Canadiensin Carey Price.

Tämä on siis omiaan kuvaamaan entisestään juuri tätä kaksijakoisuutta Rinteen kohdalla: häntä pidetään yleisesti ottaen itse otteluiden perusteella yhtenä maailman parhaista, vaikka tilastot sitä eivät välttämättä tuekaan.

Sitä tosiasiaa Rinteen kohdalla on turha lähteä kuitenkaan kiistämään, etteikö hän olisi ollut tämän kevään pudotuspeleissä esimerkiksi viime vuotta parempi. Tähän selityksenä toimii puolestaan torjuntatapojen pienimuotoinen hionta.

34-vuotiaan suomalaisvahdin itsensä mukaan hänen pelaamiseensa ei olla tehty juurikaan muutoksia, mutta hänen pelaamisensa on dynaamisempaa ja maltillisempaa. Ajoittain Rinne nimittäin ajoi ”liiallisella urheilullisuudellaan” itsensä ohi tilanteista, minkä kautta syntyi aukkoja, joista suomalainen oli ohitettavissa. Tällä kaudella tilanne on kuitenkin siis ollut toinen ja myös tämä asia tukee McLennanin edellä esiteltyjä näkemyksiä.

Rinne tuskin pystyy pelaamaan koko kevättä sillä tasolla, jolla hän on tähän mennessä pelannut, mutta: tämä on vain tilastojen osalta, ei itse pelaamisen.

– Jos katsotaan vain numeroita, niin totta kai niiden ylläpitäminen tällä tasolla koko kauden ajan on mahdotonta, Rinne pohti Blackhawks-sarjan jälkeen.

– On siis vaikea sanoa, että mitä ne minulle itselleni merkitsevät, koska kyse oli ensimmäisestä kierroksesta. Jos olisimme olleet jo konferenssifinaaleissa, silloin tilanne olisi erilainen. Samaan aikaan Blackhawksin päihittäminen oli jättimäinen juttu tälle organisaatiolle ja sen myötä se oli sitä myös minulle itselleni.

NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.