New York Rangers ponnautti itsensä mukaan pudotuspeleihin vasta villi kortti -paikan kautta, mutta tähän suuri syyllinen on NHL:n idioottimainen pudotuspelisysteemi. Se oli nimittäin koko Itäisen konferenssin viidenneksi paras joukkue runkosarjassa, ja se jäi vain pisteen päähän Atlantin divisioonan voittaneesta Montreal Canadiensista.

Vaikka tilastojen valossa Canadiens lähtikin ensimmäiselle pudotuspelikierrokselle pienoisena suosikkina, oli todellisuus toinen. Rangers vei sarjan lopulta nimiinsä ilman sen suurempia vaikeuksia, otteluvoitoin 4-2.

Niin ikään Atlantin divisioonassa pelaava Ottawa Senators jäi sen sijaan viisi pistettä Canadiensista, mutta se onnistui kampeamaan itsensä toiselle kierrokselle, kun se kaatoi divisioonan kolmanneksi sijoittuneen Boston Bruinsin otteluvoitoin 4-2.

Se sai tähän kuitenkin apua kiekkojumalilta, sillä Bruins lähti ottelusarjaan pahasti siipirikkoisena. Sivussa olivat muun muassa puolustajat Torey Krug sekä Brandon Carlo. Edellämainittu on yksi joukkueen tärkeimpiä pelaajia pelinavauksen suhteen, kun taasen Carlo on erityisen hyvä omassa päässä. Poissaolot näkyivätkin sarjan edetessä.

Senatorsin hengen kannalta oli kuitenkin äärimmäisen tärkeää, että sarjan voittomaali meni lopulta Clarke MacArthurin laariin, jonka uran jatkuminen on ollut suuri kysymysmerkki jo todellä pitkään. Mies on nimittäin kärsinyt useista aivotärähdyksistä, eikä hänen pelikuntonsa ole ollut selvillä kenenkään toimesta.

Niin vain mies tuli, näki ja voitti, kun hän iski kuudennen ottelun ratkaisseen osuman. Tarinaa kerrakseen. On myös otettava huomioon se, että loistavia otteita väläytellyt maalivahti Craig Anderson kamppailee omassa siviilielämässään vaimon syövän vuoksi, mikä on tuonut selvästi joukkueen tekemiseen positiivista henkeä. Toki tämän aiheuttaja on ikävin mahdollinen, mutta joukkue on pyrkinyt imemään itseensä kaiken positiivisen negatiivisista ja ikävistä asioista.

Millaiset ovat lähtökohdat ottelusarjaan?

Kumpikin joukkueista eteni toiselle kierrokselle ilman sen suurempia vaikeuksia. Toki esimerkiksi Senatorsin todellinen kunto on vielä pienoinen kysymysmerkki, sillä Bruins ei vakuuttanut kevään otteluissa oikeastaan missään vaiheessa. Toki väläytyksiä paremmasta nähtiin, mutta tästäkin huolimatta Senatorsin urakka oli odotettua helpompi. Ei helppo, mutta odotuksiin nähden kevyempi.

Paljon on kiinni myös siitä, miten ruotsalainen supertähti Erik Karlsson suoriutuu omasta tehtävästään. Tähän mennessä mies on ollut läpi kauden uskomattomalla tasolla, mikä vain korostui pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Hän keräsikin kuuteen otteluun komeat kuusi tehopistettä, mikä olisi kenelle tahansa pelaajalle kova saavutus. Nyt kun puhutaan vielä kaiken lisäksi puolustajasta, on se vieläkin komeampi saldo.

Lisäksi Senators joutui kamppaileen ensimmäisellä kierroksella loistavaa maalivahtipelaamista vastaan, sillä suomalaisvahti Tuukka Rask oli ottelusarjassa vakuuttava. Samaa olisi luvassa myös seuraavaksi, sillä Rangersin tolppien välissä pelaava Henrik Lundqvist oli ensimmäisellä kierroksella yksinkertaisesti loistava.

Rangers myös väläytteli omassa sarjassaan henkistä kanttiaan, sillä se oli Game 2:ssa johdossa vielä 17 sekuntia ennen summerin soimista, mutta se päätyi häviämään kyseisen kamppailun jatkoerässä. Se otti takkiin myös seuraavassa ottelussa, mutta tästäkin huolimatta Rangers nousi sillasta, eikä antanut Canadiensille enää voiton voittoa.

Ketkä pelaajat kannattaa ottaa seurantaan?

Senators:

Erik Karlsson, Erik Karlsson, Erik Karlsson. Senatorsin GM:nä toimiva Pierre Dorion ehti jo vihjailemaan mediassa, että Jumala olisi luonut Karlssonin lepopäivänsä jälkeen – niin hyvä ruotsalaispuolustaja Bruinsia vastaan oli.

Jo pelkästään tehopisteidenkin valossa Bruins-sarja oli mieheltä nappisuoritus, mutta kun tähän ynnätään vielä kaikki muu; pelinavaaminen, pelinrakentelu ja oman pään suorittaminen, ei ruotsalaista voi kuin ihailla. Lisäksi hän joutui pelaamaan sarjassa murtuneella jalalla, ja hän on itse jo ehtinyt myöntämään, että joutui pelaamaan sarjassa ”piikkien avulla”.

Senatorsin nimimiehistä myös kaksi muuta onnistui Bruinsia vastaan erinomaisesti, sillä sekä Derick Brassard (2+6) että Bobby Ryan (4+3) olivat karhupaitoja vastaan erinomaisessa iskussa.

Nimistä ensimmäisenä mainittu on myös siitä mielenkiintoinen, että hän edusti viime kauteen saakka juuri Rangersia, jossa hän pelasi vuodet 2013-16. Hän siis tulee kohtaamaan ottelusarjassa useita ja taas useita vanhoja joukkuekavereitaan, ja kuten jääkiekkoon kuuluu, ei häntä tulla päästämään missään vaiheessa helpolla. Toki siirto Ottawaan ei ollut hänestä kiinni, vaan kyseessä oli seurojen välinen vaihtokauppa.

Rangers:

Ja samaa voitaneen sanoa sitten Mika Zibanejadista. Hän nimittäin oli äsken mainitun vaihtokaupan se osapuoli, joka sai luvan pakata laukkunsa ja muuttaa Manhattanille. Ja kuinkas sattuikaan, oli hän Rangersin paras pistemies Canadiens-sarjassa. Toki vähämaaliseen sarjaan kuuluen hänen pisteensä eivät olleet jättisuuret: kuusi ottelua, yksi maali ja yhteensä neljä tehopistettä. Se oli kuitenkin tarpeeksi sen suhteen, että hän sai jätettyä muun muassa Mats Zuccarellon sekä Rick Nashin taakseen.

Näistä molemmat näyttelivät kuitenkin sarjassa suurta roolia, sillä Zuccarello säästeli maalinsa tärkeään paikkaan, kun hän teki sarjan kuudennessa ja viimeisessä ottelussa kaksi osumaa, joiden avulla Rangers eteni pudotuspelien toiselle kierrokselle.

Hankalista pudotuspeleistä aiemmin kärsinyt Nash oli sen sijaan Rangersin kenties paras hyökkääjä, jos tilannetta katsotaan molempien kenttäpäätyjen osalta. Maalintekijästä on siis kasvanut kahden suunnan hyökkääjä, joillaisia jokainen menestyvä organisaatio tarvitsee. Vai mitä mieltä olet esimerkiksi Chicago Blackhawksista ja Jonathan Toewsista, Los Angeles Kingsistä ja Anze Kopitarista tai Boston Bruinsista ja Patrice Bergeronista, vain muutama mainitakseni.

Ja sitten on tietenkin itse kuningas, Henrik Lundqvist. Hän pelasi läpi sarjan tasaisesti ja miehen otteet olivat loistavia. Kuusi kamppailua tuotti lopulta neljä voittoa (luonnollisesti), torjuntaprosentin 94,7 ja päästettyjen maalien keskiarvon 1.70.

Miten ottelusarjassa käy?

Senatorsilla on taustatukenaan kova henkinen kantti, johtuen eritoten MacArthurin ”uudelleensyntymisestä” ja Andersonin vaikeuksista vaimonsa kanssa. Tästä kaikesta huolimatta se onnistui pelaamaan erinomaisen runkosarjan ja etenemään vielä jatkoon Boston Bruinsia vastaan.

Mutta kuten jo todettu, oli Bruins todella siipirikkoinen, eikä se tarjonnut kanadalaisseuralle parasta mahdollista haastetta.

Myös Rangers eteni lopulta jatkoon ilman sen suurempia vaikeuksia, joskin se kasvoi yhteen tiukan jatkoerätappion ja sitä seuranneen häviön jälkeen. Tämän jälkeen tehoton Canadiens ei onnistunut maalinteossa Lundqvistia ja tiukkaa Rangers-puolustasta vastaan, joten tämä kaikki yhteen ynnättynä on todettava, että Rangers lähtee sarjaan ennakkosuosikkina.

Manhattanilla pelataan tänä vuonna pitkä kevät, sillä se voittaa Senatorsin otteluvoitoin 4-2.

Pudotuspelit 2017

Tehokkaimmat pelaajat:

Senators:

  1. Derick Brassard, 2+6=8
  2. Bobby Ryan, 4+3=7
  3. Erik Karlsson, 0+6=6
  4. Mike Hoffman, 2+1=3
  5. Dion Phaneuf, 1+2=3

Rangers:

  1. Mika Zibanejad, 1+3=4
  2. Mats Zuccarello, 3+0=3
  3. Jesper Fast, 2+1=3
  4. Rick Nash, 2+1=3
  5. Michael Grabner, 2+0=2

Maalivahdit:

Senators:

  1. Craig Anderson (4-2-0 | 92,10 % | 1.94 PM K.A. | 1 NP)

Rangers:

  1. Henrik Lundqvist (4-1-1 | 94,70 % | 1.70 PM K.A. | 1 NP)

Tehotilasto:

Senators:

  1. Mark Stone, +4
  2. Erik Karlsson, +3
  3. Mike Hoffman, +2
  4. Dion Phaneuf, +2
  5. Fredrik Claesson, +1

Rangers:

  1. Jesper Fast, +5
  2. Brendan Smith, +5
  3. Brady Skjei, +4
  4. Dan Girardi, +2
  5. Chris Kreider, +2

Erikoistilanteet:

Senators:

YV: 21,70 %
AV: 81,30 %

Rangers:

YV: 6,70 %
AV: 85,00 %

Koti-/vierastilastot:

Senators:

Koti: 1-1-1
Vieras: 3-0-0

Rangers:

Koti: 2-1-0
Vieras: 2-0-1

Keskinäiset ottelut 2016-17

Tulokset:

28.11.2016 New York Rangers – Ottawa Senators 0 – 2 (0-0, 0-2, 0-0)
28.12.2016 New York Rangers – Ottawa Senators 4 – 3 (1-3, 2-0, 1-0)
08.04.2017 Ottawa Senators – New York Rangers 3 – 1 (0-0, 2-0, 1-1)

Tehokkaimmat pelaajat:

Senators:

  1. Mike Hoffman, 2+3=5
  2. Jean-Gabriel Pageau, 1+3=4
  3. Mark Stone, 1+3=4
  4. Mark Borowiecki, 1+1=2
  5. Zack Smith, 1+1=2

Rangers:

  1. Ryan McDonagh, 0+3=3
  2. Nick Holden, 2+0=2
  3. Derek Stepan, 2+0=2
  4. Chris Kreider, 0+2=2
  5. Mika Zibanejad, 1+0=1

Maalivahdit:

Senators:

  1. Craig Anderson (2-0-0 | 98,08 % | 0.50 PM K.A. | 1 NP)
  2. Mike Condon (0-1-0 | 84,00 % | 4.12 PM K.A. | 0 NP)

Rangers:

  1. Antti Raanta (1-1-0 | 91,07 % | 2.55 PM K.A. | 0 NP)
  2. Henrik Lundqvist (0-1-0 | 90,91 % | 3.00 PM K.A. | 0 NP)
NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.