Toronto Maple Leafs pelasi vihdoin kauden, josta fanien on syytä olla ylpeä. Toiveet ovatkin nyt korkealla tulevaisuuden suhteen, mutta tekemistä vielä riittää.

Tätä mieltä on ainakin seuran päävalmentajana toimiva Mike Babcock, joka kutsui joukkueen kautta ”uskomattomaksi”. Samalla kunnianhimoinen pääluotsi kuitenkin muistutti, että ”se ei ollut tarpeeksi hyvä”.

Babcock oli myös sitä mieltä, että Maple Leafsin kannalta touhuun on syytä saada myös jatkuvuutta. Tämä onkin sisäistetty seurassa komealla tavalla.

– Meidän on parannettava meidän seuraamme jatkuvasti. Me ymmärrämme, että näin meidän pitää toimia. Se, että tekemisemme pysyy jatkuvana koko joukkueena vaatii sen, että sinun on rakennettava jotakin sellaista, jossa on tarpeeksi syvyyttä, Babcock kertoi tiistain lehdistötilaisuudessa The Scoren mukaan.

”Sitten se ei ole meidän juttumme”

Rehellisyyden nimissä monikaan ei uskonut Maple Leafsin pääsevän pudotuspeleihin vielä tällä kaudella, joskaan edes se ei olisi ollut vielä edes suuri pettymys.

Seuran riveissä oli useita tulokaspelaajia, etunenässä Auston Matthews, Mitch Marner sekä William Nylander, joten kanadalaisseuran hetken ei pitänyt olla vielä tänä vuonna. Silti se eteni kevään tosipeleihin ja haastoi runkosarjan voittaneen Washington Capitalsin todenteolla.

Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että tähän pitäisi tyytyä. Näin ainakin kertoi itse Babcock.

– Me haluamme päästä pudotuspeleihin myös tulevalla kaudella. Jos kuvittelemme, että olemme sillä tasolla, että se olisi automaatio, ei se ole silloin meidän juttumme.

NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.