Nashville Predators eteni pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella komeasti jatkoon, kun NHL:n lähihistorian suurin dynastia, Chicago Blackhawks, lähti lauluun murskaavin otteluvoitoin, 4-0.

Kyseessä on Predatorsin seurahistorian neljäs kerta, kun joukkue eteni pudotuspelien toiselle kierrokselle. Joskin tästä eteenpäin se ei ole koskaan päässyt. Kaikki nämä kerrat on kuitenkin saanut kokea suomalaisvahti Pekka Rinne, joka avautui asiasta Predatorsin verkkosivuilla.

– Kaikkien pitää kokea urallaan ylä- ja alamäet, sillä tulet oppimaan tappioistasi. Sinä tulet käymään läpi niitä asioita ja kun teet sen joukkueena, tekee se pelkästään hyvää. Viime vuonna oloni oli täysin tyhjä sen jälkeen, kun hävisimme ratkaisevan ottelun San Josessa. Nyt olemme samassa tilanteessa, kun pääsemme takaisin toiselle kierrokselle, Rinne pohti.

– Yksi suurimmista asioista on myös se, että vaikka monet fanit ovat hulluina meihin ja saamme heiltä uskomatonta tukea, niin me pelaajat pysymme mahdollisimman normaaleina. Ja tämä on mielestäni hyvä merkki. Se on loistava asia ja näin sen pitäisi myös olla. Me emme ole saavuttaneet vielä mitään ja se on myös meillä kaikilla mielessä.

Lienee siis sanomattakin selvää, että tällä kertaa Predators on valmis kirkastamaan edellisvuosien saavutukset, ja etenemään niin pitkälle, kuin vain suinkaan mahdollista – kenties jopa mestaruuteen saakka.

NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.