San Jose Sharksin kausi päättyi pettymyksellisesti NHL:n pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle ja samalla se vei kokeneen Joe Thorntonin suoraan leikkauspöydälle.

Sharks joutui lähteä pudotuspelisarjaansa ilman ykköstähtiään Logan Couturea ja Joe Thorntonia. Kaksikko palasi kuitenkin kaukaloon Edmonton Oilersia vastaan pelatun sarjan aikana, joskin Couturen leukavärkki oli siinä kunnossa, ettei hän kyennyt kunnolla puhua, Thorntonin kärsiessä samaan aikaan vakavasta polvivammasta.

Kauden päätyttyä Oilersin käsittelyssä, kuudessa ottelussa, kaksikosta Thornton suuntasi suoraan leikkauspöydälle operoitavaksi. Hänellä oli repeämä sekä polvensa eturistisiteessä (ACL) että sivusiteessä (TCL).

Päävalmentaja Peter DeBoer vahvistikin kokeneen kanadalaissentterin kärsineen vammoistaan koko pudotuspelien ajan.

– En ole koskaan aiemmin nähnyt kenenkään pelaavan tällaisin vammoin, kärsien ACL:stä ja TCL:stä, DeBoer hämmästeli seuran Twitter-tilin mukaan.

Thorntonin uran jatko, tarkoittaen tässä kohtaa ensi kauden osoitetta, on täysin auki, kuten aiemmin raportoimme. Sharksissa odotetaan tapahtuvan jopa isoja muutoksia ja se saattaa tarkoittaa Thorntonin ja Patrick Marleaun aikakauden päättymistä kalifornialaisseurassa.

37-vuotias kanadalaissentteri pelasi päättyneellä kaudella 79 runkosarjaottelua, tehden niissä tehot 7+43. Neljässä pudotuspeliottelussa hän antoi puolestaan kaksi maaliin johtanutta syöttöä.