NHL:n päätöksellä jättäytyä, ainakin näillä näkymin, sivuun olympialaisista, saattaa olla erittäin mielenkiintoinen vaikutus tämän kevään ja myös tulevien vuosien MM-kisoihin.

Olympialaiset on aina tunnettu siitä, että mukana ovat maailman parhaat pelaajat. MM-kisoihin puolestaan on tultu sulattelemaan NHL-kauden tuottamaa pettymystä ja valitettavasti kisoissa on nähty ajoittain melkoista surffailua.

Nyt tilanne saattaa olla kuitenkin muuttumassa radikaalisti.

On nimittäin niin, että mikäli NHL ei muuta näkemystään vuoden 2018 olympialaisten suhteen, pahimmassa tapauksessa maailman parhaat pelaajat nähdään seuraavan kerran olympialaisissa vasta vuonna 2026. Kansainvälinen olympiakomitea (IOC) on nimittäin tarjonnut NHL:lle sopimusta, joka pitää sisällään vuosien 2018 ja 2022 olympialaiset, ja mikäli se ei tähän tartu, kuten nyt siltä näyttää, IOC ja IIHF ovat avoimesti todenneet osallistumisen myös Pekingiin olevan pahasti uhan alla.

Kun siis edelliset olympialaiset pelattiin Sotshissa vuonna 2014, tarkoittaisi se NHL:ssä pelaaville pelaajille 12 vuoden mittaista taukoa olympiakiekosta.

Siinä kohtaa ainoaksi mahdollisuudeksi edustaa omaa maataan jää MM-kisat. Okei, myös World Cup pelataan, mutta kaikki kyseisestä ”maajoukkueturnauksesta” kantautuneet viestit ovat kielineet siitä, että se ei juuri isänmaallisia tuntoja pelaajissa herätä.

Ja onko tuo nyt ihme? Jos turnauksessa on mukana Team Europe ja Team North America, ei se siinä kohtaa valitettavasti ole enää maajoukkueturnaus. Täytyy kuitenkin muistaa, että iso osa arvokisoja ovat maiden keskinäiset viha-/rakkaussuhteet.

Mutta MM-kisojen voitto tämä siis saattaa olla.

Jo nyt olemme päässeet ihastelemaan tähtipelaajien virtaa tämän kevään MM-kisajoukkueisiin, nostaen viimeisimpänä esimerkkinä Yhdysvaltoja vahvistamaan saapuvan Patrick Kanen. Ja, kun tästä nyt saadaan olympiakysymykseen se lopullinen ehdoton vastaus, joka saattaa ollakin jo nykyisellään annettu, MM-kisojen merkitys nousee varmasti pelaajien silmissä; valtaosa NHL-tähdistäkin, kun kuitenkin haluaa antaa maalleen jotain myös takaisin.

Tokikaan kaikkia maailman parhaimpia pelaajia MM-kisoissa ei tulla koskaan näkemään, sillä sen estävät samaan aikaan käynnissä olevat NHL:n pudotuspelit, jossa on mukana merkittävä osa niistä parhaista pelaajista.

Mutta sitten taas ne kaverit, jotka kynnelle kykenevät – heille MM-kisat tulee varmasti muotoutumaan entistä enemmän kunnia-asiaksi ja sitä kautta ”Skoda Cup” -nimityksestä voitaneen vähitellen luopua.