Jääkiekko on parhaimmillaan (tai pahimmillaan) lähes sotaa. Se on kamppailulaji, jossa tunteet saattavat kuohahtaa välillä yli. Se on laji, jossa moni asia on sallittua. Lyömisestä et aina lennä pihalle ja pelikatkoilla nähdään useitakin kahakoita, joista harvoin tulee edes jäähyä.

Se on varsinaista vihaa myös katsojien kesken. Yleensä pieni kilpailullisuus katsomon puolella on hyväksi, mutta faneista löytyy myös varsinaisia idiootteja.

Tällainen tapaus nähtiin toissa yönä, kun Boston Bruins ja Ottawa Senators kohtasivat toisensa Bostonissa.

Kun Senators oli marssimassa ottelun jälkeen pukukopin puolelle, iski eräs idioottimainen fani kuviin. Hän nimittäin yritti varastaa Senators-hyökkääjä Mike Hoffmanin mailan itselleen.

Hyökkääjän onneksi kapteeni Erik Karlsson piti kuitenkin omiensa puolta. Hän nimittäin näpäytti tätä idioottia kovaa mailalla sormille, minkä jälkeen Bruins-fanin ote mailasta lipsui.

Toki omalla tavallaan tilanne oli myös huvittava, sillä fani hämääntyi Karlssonin tempusta pahasti. Voit katsoa tilanteesta videon alta.

NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.