Boston Bruinsin suomalaisvahti Tuukka Rask antautui tämän pudotuspelikevään ensimmäisessä kotiottelussaan kahdesti 25 sekunnin sisään.

Vierasjoukkue Ottawa Senators, joka esitti joukkueiden viime kohtaamisessa upean nousun tappioasemasta voittoon, tuli virtaa uhkuen Bostonin TD Gardeniin. Joukkueen vahva meno näkyikin nopeassa tahdissa myös valotaululla, kun joukkue karkasi ennen erän puoliväliä jo 2-0-johtoasemaan.

Erityisesti Senatorsin 1-0-osuma oli jotain aivan taivaallista katseltavaa. Erik Karlssonin upea syöttö omasta päästä tavoitti Mike Hoffmanin, joka karkasi läpiajoon, ja ujutti kiekon kerrassaan uskomattomalla Peter Forsberg -harhautuksella Raskin selän taakse.

Marina Maher

@marinakmaher
Erik Karlsson sends Mike Hoffman in alone, 1-0 #Sens

Tällaisen liikkeen tekeminen pudotuspeleissä, ottelun ollessa 0-0 ja itse ottelusarjan tasan 1-1, ei ole aivan mikään tavanomainen suoritus ja kovinkaan monen kaverin repertuaarista tuskin edes löytyy kyseistä liikettä.

Raskia tilanteessa käy sääliksi, sillä hänellä ei ollut mitään jakoa Hoffmanin maalissa ja kaiken kukkuraksi myös vesipullo petti ratkaisevilla hetkillä.

Pete Blackburn

@PeteBlackburn
Things not going so hot for Tuukka early on (cc: @katienolan)

Vain 25 sekuntia Hoffmanin maalin jälkeen, kokenut Derick Brassard vei vieraat jo 2-0-johtoon ottelussa.

Toisen erän alkajaisiksi isäntien Kevan Miller lähti istumaan kaksiminuuttista ja Senators rokotti. Ajassa 23:42 Hoffman kyykytti Raskia toistamiseen ja vei siis vieraat jo ratkaisevalta tuntuneeseen johtoasemaan ylivoimalla.

Muutamaa minuuttia myöhemmin konkretisoitui kuitenkin Bruinsin huikea taistelutahto: aivan kuin Senators ensimmäisessä erässä, joukkue osui kahdesti todella pienen ajan sisään.

Eroa maalien välillä oli tarkalleen 42 sekuntia, kun ensiksi Noel Acciari iski NHL-uransa ensimmäisessä pudotuspeliottelussaan maalin ja heti perään David Backes toi kotijoukkueen maalin päähän, hyödyntäen Bobby Ryanin karmean virheen.

Boston Bruins

@NHLBruins
Noel Acciari returns to the lineup & gets #NHLBruins on the board 🚨

Pete Blackburn

@PeteBlackburn
Bobby Ryan whiffs and David Backed scores

Lopulta kiri huipentui ajassa 33:51, kun David Pastrnak pussitti kiekon Craig Andersonin selän taakse.

Boston Bruins

@NHLBruins
.@CMcAvoy44 to @pastrnak96 for the tying goal 🔥

Kaksi ottelun avauserää olivat pelillisesti enemmän vieraiden, mutta päätöserässä Bruins oli kuitenkin joukkueista hieman se aktiivisempi osapuoli. Tulostaululla se ei näkynyt, ja hyvä niin, koska kyseessä oli kuitenkin kaikin puolin tasainen päätöserä.

Ottelu eteni siis jatkoerään ja siellä ratkaisu tulikin sitten kohtalaisen nopeasti. Bruinsin Riley Nash nimittäin lähti kaksiminuuttiselle, ja kun vain reipas minuutti oli kulunut, iski Bobby Ryan vieraiden voitto-osuman aikaan 65:43. Maalin syöttäjinä toimivat Kyle Turris ja Erik Karlsson.

Sportsnet

@Sportsnet
It's Bobby Ryan with the overtime beauty that gives the @Senators the series lead over the @NHLBruins. #StanleyCup @WestJet

Kotijoukkueen maalilla Rask pysäytti 28 laukausta, kun taas Andersonille torjuntoja kirjattiin 17.

Näin ollen Senators ryöväsi välittömästi kotietunsa takaisin ja ottelusarja jatkuu siis Bostonissa Senatorsin johtaessa voitoin 2-1.

EDIT [18.04.2017, 05:23]: Juttua jatkettu ottelun edetessä ja sen päätyttyä.

NHL-fanin koti: Ohjelma, tilastot, uutiset & kaikki pudotuspeleistä TÄÄLTÄ.