Leijonien valmennusjohto sai vihdoin ja viimein toivomansa ”jackpotin”, kun Carolina Hurricanesissa erinomaisen tulokaskauden pelannut Sebastian Aho ilmoitti liittymisestään Suomen MM-kisajoukkueen matkaan.

Patrik Laineen, Rasmus Ristolaisen ja kumppaneiden MM-kisakieltäytymiset toivat harmaita hiuksia lukuisille suomalaisfaneille, kuten myös kisamiehistöä rakentavalle Leijonien johtoportaalle.

Tähän mennessä Suomen ainoa NHL-vahvistus olikin Dallas Starsissa ensipiirtonsa NHL-jäille piirtänyt puolustaja Julius Honka.

Nyt tunnelin päässä on kuitenkin nähtävissä melkoinen määrä valoa: ehkä se kaikkein odotetuin nimi, viimeistään Laineen jälkeen, vastasi kisakutsuun ”kyllä, kiitos”: Sebastian Aho nimittäin on Leijonien matkassa Pariisissa ja Kölnissä järjestettävissä MM-karkeloissa.

Aholla on takanaan, kuten todettua, uskomaton debyyttikausi NHL:ssä. Kyseessä oli ennen kaikkea nousujohteinen kausi, joka tuotti lopulta täydessä 82 ottelun runkosarjassa upeat tehot 24+25. 19-vuotias suomalaisnuorukainen olikin kauden jälkimmäisellä puoliskolla yksi NHL:n kirkkaimmista tulokaspelaajista, myös tehopisteiden osalta.

Seuraavaksi Suomen päävalmentajana toimivalla Lauri Marjamäellä onkin edessään mielenkiintoinen ja haasteellinen päätös: Peluuttaako Ahoa laidassa vai keskellä? Mikäli hän noudattaa Hurricanesin päävalmentajana toimivan Bill Petersin esimerkkiä, tullaan Aho näkemään laidassa. Toisaalta Peters väläytteli loppukaudesta halujaan kokeilla suomalaista myös keskellä, joten kumpikaan tuskin on väärä päätös.

Ahon liittymisestä Leijonien vahvuuteen tiedotti Suomen Jääkiekkoliitto.