NHL:n viimeinen kierros pelataan tulevana yönä ja samalla se tarkoittaa kesäloman alkua useille suomalaisille huippupelaajille.

Kaikki lähtevät luonnollisesti NHL-kauteen yksi tavoite mielessään: NHL:n pudotuspelit sekä Stanley Cup mielessään. Valitettavan moni pelaaja joutuu kuitenkin pettymään, sillä 30 sarjassa mukana olevasta joukkueesta 14 jää joka vuosi rannalle, ainakin nykyisellä pudotuspelisysteemillä.

Kuluvan runkosarjan viimeisellä kierroksella tulessa on 20 joukkuetta ja samalla se tarkoittaa kauden viimeistä ottelua osalle pelaajista. Suomalaisittain kausi päättyy Rasmus Ristolaisen, Mikko Rantasen, Valtteri Filppulan, Sebastian Ahon, Teuvo Teräväisen, Aleksander Barkovin, Jussi Jokisen ja Markus Granlundin osalta.

Toki edellä mainituista nimistä Barkovin, Jokisen ja Granlundin kausi on jo päättynyt valitettavien loukkaantumisten vuoksi.

Samalla käynnistyy myös melkoinen spekulointi siitä, että ketkä suomalaispelaajat olisivat mahdollisesti käytettävissä tämän kevään MM-kisoissa. Ainakin Filppulaa pidetään jo hyvin varteenotettavana nimenä, mitä tulee MM-kisamiehistöön liittyviin NHL-pelaajiin, mutta ennen kaikkea peukut ovat suomalaisilla erityisesti pystyssä nuoriso-osastoon kuuluvien Ahon, Rantasen ja Ristolaisen osalta.

Sen sijaan sekä Barkovin että Jokisen osallistuminen Pariisissa ja Kölnissä järjestettäviin MM-kisoihin vaikuttaa epätodennäköiseltä juuri heidän terveystilanteidensa vuoksi. Granlundin osalta peli on puolestaan jo täysin selvä, sillä hän jätti kauden kesken muutama viikko sitten suoritetun ranneleikkauksen vuoksi.