Pelaajasiirtojen takarajalla Calgary Flamesista Ottawa Senatorsiin kaupattu Jyrki Jokipakka ei ole edelleenkään pelannut otteluakaan uudessa seurassaan.

Senators-debyytin piti tapahtua ottelussa Philadelphia Flyersia vastaan. Puolustaja Marc Methot oli vakavan sormivamman vuoksi poissa joukkueen alakerrasta ja hyökkääjä Zack Smith oli puolestaan huonovointinen ottelun alla.

Toisin sanoen Senators aikoi lähteä otteluun 11 hyökkääjällä ja seitsemällä puolustajalla, mikäli Smith ei pysty pelaamaan. Mutta näin ei käynyt, vaan Jokipakan harmiksi Smith pystyi aloittamaan ottelun.

25-vuotias Jokipakka ei ole pelannut kohta kahteen kuukauteen peliäkään, vaan hän on joutunut tekemään Ottawassa samaa kuin loppuaikoinaan Calgaryssa: istumaan pressikatsomossa ja katsomaan pelejä sivusta.

Onkin jotenkin yllättävää kuulla, ettei Senatorsin valmennusjohdossa tunnuta tietävän suomalaisesta oikein mitään, vaikka Jokipakka on ollut jo lähes kuukauden päivät uuden joukkueensa mukana. Sitä kautta myös peliajan saaminen on lähes mahdotonta.

– Olen nähnyt hänen pelaamistaan videolta, päävalmentaja Guy Boucher kertoo Ottawa Sunin haastattelussa.

– Me näimme hänen olevan hyvin liikkuva kaveri, jolla on kokoa, ja hän sekä pelaa yksinkertaisesti että sijoittuu hyvin. Hänellä on myös paljon potkua luistelussaan. Näemme hänet lupauksena, joka voi auttaa meitä ja jolla on myös NHL-kokemusta.

Kuten siis sanottua, jo otsikon muodossa, vaikuttaa vahvasti siltä, ettei Ottawassa todellakaan tiedetä, mitä heillä on Jokipakan muodossa käsissään.

Vaan toivon mukaan pian he tietävät, sillä Boucher myöntää, että jossain vaiheessa heidän on katsastettava Jokipakan osaaminen myös otteluiden muodossa.

– Ainoa kokemus, joka häneltä tällä hetkellä puuttuu, on itse pelaaminen systeemissämme ja jossain vaiheessa meidän on saatava hänet mahtumaan pelaavaan kokoonpanoomme. Emme kuitenkaan halua ottaa kavereita pois kokoonpanosta vain peluuttaaksemme häntä.

Toisin sanoen, Jokipakan peluuttaminen vaatii lisää loukkaantumisia. Tosiasia on kuitenkin se, että hänen olisi päästävä totuttautumaan Senatorsin trap-pelaamiseen jossain vaiheessa ennen pudotuspelejä, nimittäin mikäli se loukkaantuminen tulee kevään tosipeleissä, on hyppääminen kokoonpanoon todella haastava tehtävä.