Koska Liiga-joukkue Rauman Lukon kausi loppui jo runkosarjaan, vapautti se seurassa lainalla pelanneen Aleksi Saarelan takaisin NHL-seura Carolina Hurricanesin käyttöön.

New York Rangersin kolmannen kierroksen varaus kesältä 2015 kaupattiin Raleigh’iin viime kauden puolella, osana Eric Staalin vaihtokauppaa.

Liike oli suomalaisnuorukaisen kannalta loistava asia, sillä Hurricanes on tällä hetkellä jälleenrakennusvaiheessa. Se tarkoittaa paremman todennäköisyyden nousta aina NHL-miehistön puolelle.

Ei makeaa mahan täydeltä

Tämän aika ei koittanut kuitenkaan vielä. Nimittäin vaikka Saarela lennätettiinkin takaisin Pohjois-Amerikkaan, ei hän tule vielä saamaan tililleen uransa ensimmäistä NHL-ottelua.

Saarela lähetettiin nimittäin nopealla tahdilla Hurricanesin AHL-seura, Charlotte Checkersin, riveihin.

Saarelalla on farmiseuran puolella kuitenkin loistavat mahdollisuudet jatkaa kauttaan pitkälle keväälle saakka, sillä ainakin tällä hetkellä Checkers on vielä tiukasti mukana AHL:n pudotuspelitaistossa.

Tiukkaa se tulee kuitenkin tekemään, mikä saattoikin olla yksi syy siihen, että Saarela päätettiin lähettää ainakin aluksi farmiseuran riveihin.