Nashville Predators nappasi viime yönä elintärkeät kaksi pistettä, kun se kohtasi New York Islandersin. Samalla on todettava, että tappio oli saarelaisille musertava pudotuspelihaaveiden suhteen.

Predatorsin voitto tarkoitti sitä, että se säilytti paikkansa Keskisen divisioonan kolmannella sijalla, sillä pisteen perässä hönkivä St. Louis Blues nappasi myös viime yönä tililleen voiton.

Predatorsin voiton yksi suurimmista takuumiehistä oli maalivahti Juuse Saros, joka 3-1-voitossa 24 torjuntaa. Suomalainen jakoi kiitoksensa kuitenkin totuttuun tyyliin joukkuekavereilleen.

– Sentterimme olivat tänään todella hyviä aloitusympyrässä ja pelasimme kokonaisuudessaan fiksua peliä, emmekä antaneet heille juurikaan paikkoja. Juuri nyt tuntuu siltä, että pelimme on oikeilla raiteilla, mutta emme voi tyytyä tähän vaan jatkaa tekemistä, Saros kertoi Predatorsin verkkosivuilla.

Luonnollisesti Saros ei puhunut puuta heinää. Vaikka Islanders saikin aikaiseksi 25 laukausta, ei se juurikaan päässyt hyville paikoille. Samaa mieltä oli myös Predators-puolustaja Ryan Ellis, joka toisaalta jakoi kiitoksensa myös itse Sarokselle.

– Meidän maalivahtimme oli tänään loistava. Koko joukkueemme puolusti myös hyvin eikä päästänyt heitä tekopaikoille, Ellis komppasi.