Toronto Maple Leafs on ollut tämän kauden osalta yksi NHL:n positiivisimmista joukkueista. Erityisesti joukkueen tulokaspelaajat ovat tulleet raketin lailla NHL:ään, sillä niin Auston Matthews, William Nylander kuin Mitch Marner, ovat kaikki iskeneet jo yli 50 tehopistettä.

Lopullinen lukko on kuitenkin löytynyt maalin suulta, kun kiekkoja on torjunut tanskalaisvahti Frederik Andersen. Seuran kannattajat saivat kuitenkin viime yönä huonoja uutisia, kun Andersen jouduttiin vaihtamaan kesken ottelun. Hän kärsii seuran mukaan ylävartalovammasta – toisin sanoen aivotärähdyksen mahdollisista oireista.

Päävalmentaja Mike Babcock ei osannut tuoreeltaan kertoa Andersenin tilasta sen enempää, mutta totesi, että joukkue tietää sunnuntaina hänen tilastaan enemmän.

– En voi oikeastaan kertoa mitään, koska en tiedä vastausta, Babcock totesi Toronto Sunin mukaan.

– Vastustajajoukkueen lääkäri totesi, että hänen (Andersenin) tulisi jättää peli kesken, joten hän teki niin. Kun lääkärimme näkevät hänet sunnuntaina, tiedän paremmin asiasta ja voin kertoa siitä teille.

Maple Leafsin tilanne on sikäli hyvä, että seura on marssimassa pudotuspeleihin monen vuoden tauon jälkeen. Silti Andersenin merkitystä ei voi korostaa, joten seuran fanit toivovat varmasti, että kyseessä on vain varotoimenpide. Muuten pudotuspeleistä voi tulla yllättävänkin lyhyt taival.

Onko Curtis McElhinneystä ykkösmaalivahdiksi?

Mikäli Andersenin vamma osoittautuu pidempiaikaisemmaksi, ykkösmaalivahdin paikka joukkueessa on auki. Kakkosvahtina toimiva Curtin McElhinney on pelannut tällä kaudella 10 ottelua vaahterapaitojen maalin suulla varsin mukavilla tilastoilla.

Maple Leafsilta löytyy kuitenkin AHL:stä Toronto Marliesin maalivahti Garret Sparks, joka tosin oli juuri kuukauden päivät sivussa loukkaantumisen takia.

Ei pidä siis ihmetellä, mikäli Andersenin poissa ollessa Maple Leafsin maalin suulla kiekkoja torjuisikin 23-vuotias Sparks, eikä kokenut 33-vuotias McElhinney.