San Jose Sharksin supertähti Brent Burns on totuttu yhdistämään etenkin tällä kaudella Norris Trophyyn, joka jaetaan vuosittain NHL:n parhaalle puolustajalle.

Tämä johtuu yksinomaan siitä, että Burns on tehnyt tämän kauden 73 otteluun 27 maalia ja yhteensä 70 tehopistettä.

Ensinnäkin kyseinen lukema olisi kova käytännössä kenelle tahansa pelaajalle, mutta kun kyseessä on vielä puolustaja, voidaan puhua jo uskomattomasta saldosta.

Saldo on itseasiassa ollut niin uskomaton, että se on saanut Burnsin osittain mukaan kevään Hart Memorial -keskusteluun. Palkinto jaetaan vuosittain liigan arvokkaimmalle pelaajalle.

Hartin uskotaan liukenevan tämän kauden osalta joko Sidney Crosbylle tai Connor McDavidille, jotka tulevat käymään tiukimman taiston pistepörssin voitosta.

Toki esimerkiksi Brad Marchand ja Patrick Kane tulevat sekoittamaan tätä pakkaa parhaansa mukaan.

”Saa minut kuulostamaan siltä, että en tykkäisi McDavidista”

Mutta todella myös Burns on nostettu nyt mukaan keskusteluihin. Tämä tapahtui hyvin yllättävältä suunnalta, sillä miehen nimen nosti esille Philadelphia Flyersin Jakub Voracek.

Voracekin kommenteissa mielenkiintoista oli myös se, että hän ei maininnut sanallakaan Crosbya.

– Minun olisi äänestettävä Burnsia, sillä hän saa Sharksin lentoon. Tämä saa minut kuulostamaan siltä, että en tykkäisi McDavidista, mutta tämäkään ei pidä paikkansa. Hän on nimittäin loistava pelaaja. Minun on silti sanottava, että Burns, tshekkihyökkääjä kertoi Sportsnetin mukaan.