Calgary Flamesin tulokashyökkääjä Matthew Tkachuk on saanut NHL-uransa ensimmäisen pelikiellon. Tämä tuli hänen toissa öisen temppunsa vuoksi, kun nuorukainen tarjosi kyynärpäätä Los Angeles Kingsin Drew Doughtylle.

Tkachuk ei saanut tilanteesta itse ottelussa rangaistusta, mikä oli omalla tavallaan ymmärrettävää, sillä hän teki temppunsa kohtalaisen salakavalasti. Kurinpidolta tämä ei kuitenkaan mennyt ohi.

Hänet on nimittäin nyt tuomittu kahden ottelun mittaiseen pelikieltoon. Kyseessä on Tkachukin NHL-uran ensimmäinen pelikielto. Pannan lisäksi nuorukainen menettää palkkojaan noin 10 000 dollarin edestä.

Doughty ei onneksi loukannut tilanteessa itseään, mutta hän ei missään nimessä ollut mielissään Flames-hyökkääjän kyynärpäästä. Hän antoikin sanaisen arkkunsa laulaa ottelun päätteeksi.

– Hän on likainen pelaaja. Tulokkaaksi olen jopa hiukan yllättäen, että hän pelaa tuolla tavalla, Doughty kertoi LA Kings Insiderin mukaan.

– En ole varma mitä siinä tapahtui, sillä sain iskun päähäni, mutta se taisi olla hänen kyynärpäänsä. Mikä tahansa se oli, se sattui melko kovaa ja tulee olemaan kipeä myös hetken aikaa.