Calgary Flamesin ja Los Angeles Kingsin viime yön kamppailussa nähtiin eräs temppu, jonka olisi voinut jättää myös tekemättä.

Kyseessä oli Flames-hyökkääjä Matthew Tkachukin kyynärpää Kings-pakki Drew Dougthya päähän. Tilanne ei ollut varsinaisesti taklaus, vaan ennemminkin taistelutilanne irtokiekosta.

Tkachuck irtosi Doughtysta Kingsin maalin takana ja huitaisi tätä samalla kyynärpäällä kupoliin. Nuorukainen ei saanut tilanteesta jäähyä, mutta kurinpidon käsittelyyn hän tulee mitä luultavimmin joutumaan.

– Hän on likainen pelaaja. Tulokkaaksi olen jopa hiukan yllättäen, että hän pelaa tuolla tavalla, Doughty kertoi LA Kings Insiderin mukaan.

– En ole varma mitä siinä tapahtui, sillä sain iskun päähäni, mutta se taisi olla hänen kyynärpäänsä. Mikä tahansa se oli, se sattui melko kovaa ja tulee olemaan kipeä myös hetken aikaa.

Kyse ei myöskään ollut kuitenkaan pelkästään viime yöstä, vaan Doughty on havainnut samoja asioita myös aiemmin.

– Näin tapahtuu käytännössä joka kerta kun pelaan häntä vastaan, ja meillä alkaa pieni nahistelu. Luonnollisesti osittain tämä on myös minun syyni, koska tykkään myös mennä ihmisten ihon alle. Hän on nuori kaveri eikä luultavasti yrittänyt välttämättä satuttaa minua, vaikka nyt kävikin niin.