Buffalo Sabresin suomalaispuolustaja Rasmus Ristolainen on ollut yksi NHL:n kuluvan kauden kärkipuolustajista monellakin tapaa.

Ristolainen on edelleen käynnissä olevan runkosarjan osalta 12:nneksi tehokkain puolustaja (43), hänellä on puolustajista kuudenneksi eniten maaliin johtaneita syöttöjä (38), hän on toiseksi tehokkain ylivoimapuolustaja (1+23) ja kaikkien NHL:ssä pelaavien pelaajien osalta hänen ottelukohtainen peliaikakeskiarvonsa on neljänneksi korkein (27:01).

Juuri tämä viimeisin esille nostettu tilasto herättääkin ihmettelyä, esimerkiksi Sabresin päävalmentajana toimivan Dan Bylsman suunnalla. Eikä ihme, sillä Ristolaisen korkeimmat peliminuuttimäärät kuluvalta kuulta ovat 33:13, 32:07 ja 30:02.

– Ongelma Rasmuksen 30 minuutin pelaamisessa on se, että hän pelaa niin kovaa ja fyysisesti. Hän laittaa kaiken likoon pelatessaan 30 minuuttia, ja sellainen on rankkaa kenelle tahansa, Sabresin päävalmentaja Dan Bylsma kommentoi Buffalo Hockey Beatille.

Kun ei ole apuja, niin ei ole apuja

Sabresin kohdalla ongelmaksi on muodostunut kaksi asiaa: Kesällä hankitusta Dmitry Kulikovista tai vaikkapa seurassa toista kauttaan pelaavasta Cody Fransonista ei ole yksinkertaisesti ollut riittävästi apua joukkueen alakertaan ja puolestaan Zach Bogosian on kärsinyt aivan liian paljon loukkaantumisista.

Luonnollisestikaan Ristolaista itseään valtava vastuu ei ole häirinnyt – ennemminkin päinvastoin – mutta totuus on se, että hurjat peliminuuttimäärät ovat johtaneet hieman heikompiin jaksoihin kuluvalla kaudella. Kun katsotaan esimerkiksi suomalaisen pistemääriä kuukausittain, ovat ne: 0+7, 0+4, 3+11, 0+3, 1+8 ja nyt kuluvassa kuussa hän on merkkauttanut toistaiseksi tehot 1+5.

Ristolainen saattaa olla kuitenkin matkalla ensimmäiseksi 50 tehopistettä yhden runkosarjan ylittäväksi Sabres-puolustajaksi sitten kauden 1994-95 ja Garry Galleyn. Tähän hän myös itse uskoo.

– 50 tehopisteen ylittäminen tarkoittaa paljon pisteitä. Uskon sen rajan olevan lähellä, Ristolainen pohti kauden viimeisen kymmenen ottelun mittaisen rutistuksen alla Buffalo Hockey Beatille.

50 tehopisteen rajan ylittäminen vaatisi siis kymmeneen viimeiseen otteluun 0.70 pisteen keskiarvoa. Ristolaisen pistekeskiarvo koko kuluvalta kaudelta on 0.60, joten siitä täytyisi parantaa. Mutta mikäli sitä parannusta ei tapahdu, niin se ei ole mikään maailmanloppu suomalaispuolustajalle.

– En missään nimessä arvioi otteitani kaukalossa vain tehopisteiden mukaan, koska siellä tapahtuu niin paljon muutakin, Ristolainen päättää.