Viime yönä kaksi NHL:ssä tällä kaudella flopannutta joukkuetta, Colorado Avalanche ja Detroit Red Wings, ottivat toisistaan mittaa. Ennakkoasetelmat olivat seuraavat: Red Wings on pelannut alta lipan ja Avalanche sitäkin huonommin.

Lisäksi Avalanchen riveissä ei ole onnistunut tällä kaudella juuri kukaan. Siis etenkään jos kyse on niistä pelaajista, joilta olisi ollut lupa odottaa edes joitakin tekoja.

Esimerkkinä jalustalle nostettakoot Matt Duchene, joka on muun seuran tavoin ollut tällä kaudella kaukana omasta tasostaan. Otteluita tilille on kertynyt 64 kappaletta, joissa mies on tehnyt 17 maalia ja yhteensä 37 tehopistettä.

Duchenen surkein tilasto on kuitenkin +/-, joka on jopa 27 asteen verran pakkasen puolella. Se on liigan toiseksi huonoin lukema, heti joukkuekaveri Tyson Barrien (-29) jälkeen.

Maaliton putki poikki

Duchene kärsi aivan äskettäin huonojen otteidensa vuoksi myös pitkästä maalittomasta putkesta. Itseasiassa se ehti venymään jopa 11 ottelun mittaiseksi, ja mies sai sen poikki vasta viime yön hegemoniassa.

Duchenen maaliton putki sai alkunsa NHL:n siirtotakarajan kynnyksellä, jolloin hän oli jatkuvien siirtohuhujen kohteena.

Mutta viime yönä kanadalainen sai kiekon vihdoin reppuun. Ja kuten miehen tuuletuksesta on nähtävissä, oli hän oli todella helpottunut, että maaliton piina oli vihdoin ohi.