Kun Los Angeles Kings julkisti Anze Kopitarin jatkosopimuksen tammikuussa 2016, kaiken piti olla ratkaistu. Kopitarin kahdeksan vuoden sopimus takaa hänelle keskimäärin 10 miljoonan dollarin vuosiansiot, joten rahallisesti kaikki on kunnossa.

Tähän kauteen lähdettäessä Kopitarille oli jälleen tarjolla suurta roolia Kingsin hyökkäyksessä – olihan hän edellisellä kaudella pelannut yhden uransa parhaista kausista ja samalla pokannut Selke Trophyn sekä herrasmiespalkinnon.

Nyt, kun kausi on kääntymässä loppuaan, Kopitarin peli on edelleen tukossa. Jotain Kopitarin kaudesta kertoo se, että hän on iskenyt vain 38 (8+30) tehopistettä. Kahdeksan maalia siis yli 10 miljoonan dollaria vuosipalkalla.

Kopitarin kiekollinen peli on usein ollut hänen vahvuutensa, mutta tilastojen valossa se on ollut tällä kaudella surkealla tasolla. Kauden edetessä Kopitarin Corsi-lukemat ovat tippuneet, ja tällä hetkellä hänen lukemansa ovat itse asiassa Kingsin huonoimpia.

Kun tilastoa tarkastelee tarkemmin, voi huomata, että Kopitarin Corsi-tilastot ovat pudonneet jatkuvasti viimeisen viiden vuoden aikana. Pieniä, mutta tilastollisesti merkittäviä seikkoja.

Onko kyseessä vain yksi huono kausi?

Vaikka tilastot ovat vain tilastoja, Kopitarin peli ei ole kulkenut lainkaan samalla tavalla, kuin aikaisemmilla kausilla.

Kopitarin ohella samat sanat koskivat kauden alkupuoliskolla Jonathan Toewsia, mutta Toewsin peli on loksahtanut paikalleen ja tällä hetkellä Blackhawks-kapteeni on jälleen johdattamassa intiaanipaitoja menestykseen pudotuspeleissä.

Kopitar täyttää tänä vuonna 30 vuotta, joten päivääkään nuoremmaksi häntä ei enää saa. Jääkiekonpelaajana hän on tällä hetkellä parhaassa iässä, mutta tämän kauden osalta näytöt ovat heikot.

Täksi kaudeksi Kopitarin rintaan iskettiin C-kirjain, joten voisiko tuo seikka selittää meneillään olevan huonon kauden? Enemmän vastuuta, joten peli kärsii?

Joka tapauksessa niin Kopitar kuin Kings varmasti toivovat, että kulunut kausi on vain ohimenevää, sillä muuten Kopitarin pitkästä ja kalliista sopimuksesta tulee varsinainen taakka seuralle.