Kun pelaaja varataan draft-tilaisuuden kuudennella kierroksella, on NHL-sopimus tässä tilanteessa kaikkea muuta, kuin automaatio. Tämän on saanut kokea esimerkiksi Vegas Golden Knightsin seurahistorian ensimmäinen pelaaja, Reid Duke.

Luke nimittäin varattiin NHL:ään jo vuonna 2014. 21-vuotias kanadalainen ei kuitenkaan koskaan saanut sopimusta minnesotalaisseuralta, minkä vuoksi hänestä tulikin uudestaan vapaata riistaa.

Duke kuitenkin lopulta sai sopimuksensa NHL-seuran kanssa, mutta hän tulee edustamaan vastaisuudessa NHL:n uusinta tulokasta, Vegas Golden Knightsia. Nuorukainen onkin nyt suuren mediamyllytyksen kohteena, sillä hän oli Golden Knightsin seurahistorian ensimmäinen pelaaja.

Brandonista aavikolle

Duke siirtyi WHL-seura Brandon Wheat Kingsin riveihin kesken kauden 2014-15. Tätä ennen hän kiekkoili samassa sarjassa pelaavaa Lethbridge Hurricanesia.

Wheat Kingsissä nuorukaisen päävalmentajana toimi herra nimeltä Kelly McCrimmon. Tämä samainen mies toimii tätä nykyä Golden Knightsin apulais-GM:nä, mikä olikin suuri syy siihen, miksi seura päätyi juuri Duken palveluksiin.

– Mielestäni Reidin kohdalla todella vakuuttavaa on se, että hänen taitotasonsa on todella korkea, mutta hän pystyy pelaamaan samalla isoa, vahvaa ja raskasta peliä, McCrimmon kuvaili seuran tiedotteessa.

Ja jos hyvin käy, niin McCrimmon sekä Duke tulevat saamaan Las Vegasiin lisää tuttuja naamoja jo tulevan kesän aikana.

Tämä vaatii toisaalta suurta tuuria, sillä sen eteen pitäisi ensiksi saada tulevan kesän ykkösvaraus. Sen uskotaan taasen olevan kanadalaissentteri Nolan Patrick, joka kiekkoilee tällä hetkellä niin ikään Brandon Wheat Kingsin riveissä.