Valtteri Filppula oli yksi suomalaispelaajista, joille Trade Deadline -päivä tarkoitti siirtoa uuteen seuraan.

Kokeneen sentterin kohdalla edessä oli Tampa Bay Lightningin pelipaidan vaihtaminen Philadelphia Flyersin vastaavaan. Filppulan uusi GM Ron Hextall näki 32-vuotiaan suomalaisen tekevän oranssipaidoista paremman joukkueen nyt ja jatkossa.

Erityisesti Hextall nosti esille Filppulan taidon pelata korkealla tasolla molempiin suuntiin ja myös Filppula itse myöntää olevansa lähtökohtaisesti puolustava pelaaja. Samalla hän kuitenkin vaatii itseltään enemmän myös toisessa päässä, sillä hänen pistetuotanto on pudonnut viime vuosina.

– Olin etenkin viime vuonna hieman puolustavammassa roolissa. Samaan aikaan sain kuitenkin vastuuta myös ylivoimalla, joten ei se (roolin muuttuminen) ole mikään syy siihen (alhaisempiin tehopistemääriin), Filppula pohtii Courier-Postin haastattelussa.

– Kyllä se on niin, että kun saat ylivoimamahdollisuuksia, täytyy sinun pystyä tuottamaan enemmän. Toivon onnistun siis hyödyntämään tilaisuuden, mikäli saan niitä mahdollisuuksia.

Myös tasaviisikoin häneltä odotetaan varmasti paljon, molempiin suuntiin. Maalinteko on tuntunut nimittäin viime aikoina ajoittain jopa mahdottomalta Flyersille, joten sillä saralla tarvitaan ehkä kaikkein eniten apuja etenkin, kun Filppula hyppää suoraan uuden joukkueensa kakkossentteriksi saaden rinnalleen Jakub Voracekin ja Brayden Schennin.

Joukkueensa ainoa Stanley Cup -voittaja

Flyers on tällä hetkellä keskellä kuuminta taistelua pudotuspelipaikoista ja yksi samoista sijoituksista joukkueista on hänen entinen seuransa Lightning.

– Totta kai aion tehdä parhaani. Tällä hetkellä moni joukkue taistelee samoista pudotuspelipaikoista; toivon mukaan raivaamme tiemme sinne ja pystyn tekemään oman osani.

Ainakin Filppula tuo arvokasta kokemusta, mitä tulee tiukoissa paikoissa pelaamiseen, sillä hän on joukkueen ainoa Stanley Cup -voittaja, Detroit Red Wingsistä, ja pelasi viimeksi finaaleissa vajaa kaksi vuotta sitten. Joukkueen menestyminen onkin helpottanut paljon sopeutumista puolustavampaan rooliin.

– Viimeiset pari vuotta Tampassa menivät todella hyvin. Meillä meni siis joukkueena hyvin ja pääsimme pitkälle kevääseen, joten eipä sillä (pistemäärien laskemisella) ole ollut juurikaan merkitystä.

– Mutta silloin se on hanurista, jos joukkueella menee huonosti, etkä pysty vastuusta huolimatta auttamaan riittävästi.

Yksi pelaaja, joka oli erityisen iloinen Filppulan hankinnasta, oli tshekkipuolustaja Radko Gudas. Hän on nimittäin suomalaisen entinen joukkuekaveri Tampasta ja joutunut viime vuodet pelaamaan suomalaista vastaan.

– Hän ei tule enää jallittamaan minua, joten se on eittämättä iso plussa, Gudas naureskelee.

Mitä Trade Deadlinella tapahtui? Kaikki toteutuneet siirrot löydät TÄÄLTÄ.