Pohjois-Amerikassa Trade Deadlinea edeltävä päivä jatkui vilkkaana, kun tällä kertaa Montreal Canadiens ja Edmonton Oilers olivat vauhdissa.

Kahden kanadalaisseuran välisessä vaihtokaupassa Canadiens vahvisti jälleen alakertaansa. Vuorokautta aiemmin seura hankki Dallas Starsista Jordie Bennin ja nyt seuran GM:nä toimiva Marc Bergevin kiinnitti joukkueeseensa Brandon Davidsonin.

Davidson on 25-vuotias puolustaja, joka on Oilersin kuudennen kierroksen varaus vuodelta 2010. Ensimmäiset NHL-pelinsä hän pelasi kaudella 2014-15, mutta nousi toden teolla viime kaudella Oilersin vakiokokoonpanoon.

Davidson pelasi viime kaudella 51 runkosarjaottelua tehoin 4+7 ja kuluvalla kaudella hänelle on kertynyt 28 ottelua, joissa hän on antanut yhden maaliin johtaneen syötön. Hänen ottelumääränsä on rajoittanut tällä kaudella näin alhaiseksi loukkaantumisongelmat ja viime aikoina hän on puolestaan istunut terveenä katsomossa.

Pienikokoinen ja taitava ”väkkärä”

Kahden pelaajan vaihtokaupassa toiseen suuntaan matkaa hyökkääjä David Desharnais. Pienikokoinen, vain 170-senttinen ja 79-kiloinen, kanadalaishyökkääjä on edustanut koko NHL-uransa ajan Canadiensia. Häntä ei koskaan varattu NHL:ään, mutta hän raivasi kovalla työllä tiensä Canadiensin kokoonpanoon kaudella 2009-2010.

Lopullinen murtautuminen Canadiensin NHL-miehistöön tapahtui seuraavalla kaudella ja siitä lähtien 30-vuotias hyökkääjä on ollut vakiokasvo NHL:ssä.

Ylivoimaisesti parasta jääkiekkoa Desharnais’lta on toistaiseksi nähty kaudella 2011-12, kun hän takoi 81 otteluun upeat tehot 16+44. Kokonaisuudessaan hän on pelannut NHL:ssä 435 ottelua ja tehtaillut niissä kunnioitettavat pisteet 79+171. Pudotuspeliotteluita hänellä on vyöllään puolestaan 38 kappaletta, pistein 3+10.

Kuluvalla kaudella Desharnais’n menoa ovat hidastaneet Davidsonin tapaan loukkaantumiset ja hän on niin ikään viime ottelut viettänyt terveenä katsomossa. Kanadalaispeluri onkin nähty tällä sesongilla kaukalossa ainoastaan 31 ottelussa, joissa häneltä on irronnut pisteet 4+6.

Desharnais’n sopimus on katkolla kuluvan kauden jälkeen, kun taas Davidsonin kontrahti kattaa myös ensi kauden.

Canadiens pidättää kaupassa 20 prosenttia Desharnais’n palkasta.

NHL-ystävän sivu: Huhut, puheenaiheet & kaikki siirrot TÄÄLTÄ.