Ottawan suunnalla nähtiin odotetusti liikehdintää, kun GM Pierre Dorion toteutti puheet Senatorsin hyökkäyspään vahvistamisesta.

Kanadalaisseura hankki toisesta sellaisesta, Vancouver Canucksista, kokeneen Alexandre Burrowsin, joka on ollut jo pidempään huhujen kohteena. Siirron toteuttaakseen Canucksin GM:nä toimivan Jim Benningin on täytynyt pyytää kokenutta kanadalaispelaajaa luopumaan siirron estävästä pykälästään ja näin siis on selkeästi tapahtunut.

Burrows on 822 NHL:n runkosarjaottelun veteraani, joka on toiminut viimeiset kaksi kautta Canucksin varakapteenina. Parhaimmillaan hän on ollut NHL:ssä lähes 70 runkosarjapisteen mies, mutta siitä on vierähtänyt aikaa jo monta vuotta. Kuluvalla kaudella hän on tehnyt 55 otteluun tehot 9+11.

35-vuotiaan Burrowsin hankinta maksoi Senatorsille hyökkääjä Jonathan Dahlenin. 19-vuotias ruotsalainen on Senatorsin kakkoskierroksen varaus viime kesältä ja pelaa tällä hetkellä vielä Ruotsin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, Allsvenskanissa. Siellä hänellä on takanaan todella vahva runkosarja, kun hän iski Timrålle 44 otteluun tehot 24+18, joten Vancouverissa ollaan varmasti innoissaan hänestä.

Aiemmin Senatorsin huhuiltiin olevan kiinnostunut St. Louis Bluesin Patrik Berglundista ja Jori Lehterästä. Berglund teki kuitenkin jatkosopimuksen missourilaisseuran kanssa, ja mitä todennäköisimmin nyt nähty Burrowsin hankinta ”vesitti” suomalaisen siirron.

Senatorsin ja Canucksin välisestä vaihtokaupasta kertoi Twitter-tilillään TSN:n ja Ottawa Sunin toimittaja Bruce Garrioch.

NHL-ystävän sivu: Huhut, puheenaiheet & kaikki siirrot TÄÄLTÄ.