Edmonton Oilers kohtasi eilisessä vierasottelussaan Nashville Predatorsin, jolle se hävisi vaiherikkaan kamppailun jälkeen lukemin 5-4.

Ottelussa nähtiin useampikin komea suoritus, mutta tästäkin huolimatta pisimmän korren veti, kukas muukaan, kuin Connor McDavid.

Toista kauttaan NHL:ssä pelaava kanadalaisnuorukainen on lunastanut viimeistään tällä kaudella kaikki häneen kohdistetut odotukset. McDavid pitää hallussaan esimerkiksi NHL:n pistepörssin kärkisijaa, joten enempää ei häneltä voisi juuri vaatia.

Viime yönä McDavid tekikin kovan tempun, sillä hän iski kauden 70. tehopisteensä. Aikaa tähän kului vain hiukan reilut 63 ottelua.

McDavidin kauden 70. tehopiste syntyi maalin myötä, minkä hän iski heti ottelun alussa. Osuma oli kaiken lisäksi kaikessa yksinkertaisuudessaan todella kaunis, mikä on toisaalta hyvinkin tyypillistä McDavidille.

Voit katsoa videon mahtavasta maalista alempaa. McDavid saalisti ottelussa tililleen maalin lisäksi yhden syöttöpisteen, joten 63 ottelun jälkeen hänellä on tilillään tehot 21+50.

Edmonton Oilers

@EdmontonOilers
ICYMI, @cmcdavid97 was 🔥 in the 1st. #EDMvsNSH