Kokeneen slovakialaisvahti Peter Budaj’n kokema kohtalo nosti jälleen esiin sen urheilumaailman julman puolen.

Sen piti olla tuhkimotarina. Tuhkimotarina, joka olisi saanut jo osittaisen kruununsa NHL:n All Star -tapahtumassa – kotiyleisön edessä – mutta niin ei ollut tarkoitettu. NHL onnistui jälleen epäonnistumaan.

Mutta ei se mitään. Sen suurimman kruunun piti odottaa kevään pudotuspeleissä.

Olihan Budaj, joka ei ollut yli vuoteen enää mahtunut pelaamaan NHL:ssä, pelastanut seuransa Los Angeles Kingsin. Hän oli pelastanut joukkueen, joka oli menettänyt ykkösvahtinsa Jonathan Quickin jo kauden ensimmäisessä ottelussa sairastuvalle.

Niin, Budaj oli ottanut kuninkaalliset harteilleen, kun kakkosvahti Jeff Zatkoffista ei siihen ollut. Hän oli tullut AHL:stä kannattelemaan joukkuettaan 51 startin ajaksi. Hän oli torjunut enemmän nollapelejä kuin yksikään muu maalivahti NHL:ssä, yhdessä muuan Braden Holtbyn kanssa.

Budaj’n torjuntatilastot olivat 91,70/2.12. Hän pysäytti Kingsille 1 179 kiekkoa. Kannatteli joukkuettaan niin, että kalifornialaiset taistelevat edelleen paikasta kevään auringossa.

Ja sitten tuhkimotarina mureni…

Eikä kyse ollut siitä, että Quick palasi pari yötä sitten takaisin. Kyse oli paljon pahemmasta: hänet kaupattiin seuraan, joka on ikävä kyllä jäämässä pudotuspelien ulkopuolelle.

Toki kaikki on mahdollista ja Budaj’n vuoksi sitä toivoisi, että Lightning jotenkin raivaisi tiensä pudotuspeleihin. Mutta tällä hetkellä tämä kaikki tuntuu julmalta. Liian julmalta.

Otetaan siis hiljainen hetki Budaj’lle ja jokaiselle, joka tulevaisuudessa joutuu tai on joskus joutunut tähän tilanteeseen. Pelaaja on nimittäin vain ihminen, siinä missä me kaikki muutkin, ja tällainen satuttaa pahasti.

NHL-ystävän sivu: Huhut, puheenaiheet & kaikki siirrot TÄÄLTÄ.