Arizona Coyotes aloitti oman siirtoruljanssinsa viime yönä, kun se kauppasi sentteri Martin Hanzalin Minnesota Wildiin. Coyotes on menettänyt mahdollisuutensa pudotuspeleihin ja eilinen kauppa osoitti sen, että pyyhe on heitetty kehään ja jälleenrakennus aloitettu.

Coyotesista siirtohuhuihin on yhdistetty vahvasti myös veteraanit Shane Doan sekä Radim Vrbata.

Edellä mainitun kohdalla seura ei missään nimessä aio pyytää häntä luopumaan siirron estävästä pykälästään, mutta jos mies pyytää tätä itse, ei Coyotes aio seistä kaupan esteenä.

Moni uskoo, että kyseinen sesonki on Doanin viimeinen jääkiekkoilijana, ja tämän vuoksi kuluva kausi on luonnollisesti miehen viimeinen mahdollisuus voittaa uran ensimmäinen Stanley Cupin mestaruus.

Se, että haluaako Doan lähteä jahtaamaan kaikista kirkkainta jonnekin toisaalle, on täysin miehestä itsestään kiinni.

Vrbata lähtökuopissa?

Vrbataa voidaan pitää tietyllä tapaa siirtotakarajan mustana hevosena, sillä miehen viimeaikainen tekeminen on ollut erinomaista, minkä lisäksi hänen sopimuksensa on ainoastaan miljoonan dollarin arvoinen.

Lisäksi sopimus tulee umpeutumaan tulevan kauden päätteeksi, joten mahdollisen tulevan seuran ei tarvitse sitoutua Vrbatan palveluksiin pitkäksi aikaa. Kyse on siis niin sanotusta vuokrapelaajasta.

Sopimuksen dollarisumma saattaa kuitenkin muuttua vielä uusien mahdollisuuksien myötä, sillä jos Vrbatan edustama seura etenee pudotuspeleihin, saa hän tästä 250 000 dollarin suuruisen bonuksen. Sama tapahtuu aina siinä vaiheessa, jos joukkue etenee keväällä uudelle kierrokselle.

Ja kuten jo todettu, on Vrbata ollut viime aikoina erinomaisessa vireessä. Hän on tällä hetkellä esimerkiksi kahdeksan ottelun mittaisessa pisteputkessa, joka hakee vertaistaan koko NHL:n tasolla.

NHL-ystävän sivu: Huhut, puheenaiheet & kaikki siirrot TÄÄLTÄ.